Hymyileekö hevonen?

Jos ei hymyile, niin ainakin nauraa!

Niin, eihän me ihmiset sitä tiedetä. Joskus kylläkin tuntuu, että kyllä se oma kopukka siellä tarhassa virnisti taas siihen malliin, että saas nähdä, mitä siitä tämän päivän ratsastuksesta tulee. Se on vissi, että johonkin jekkuihin sitä saa taas varautua. Milloin niitä normaaleja päiviä hevosen kanssa oikein tulee?
Vastaus on ei koskaan. Hyviä ja huonoja päiviä tulee ja menee, mutta normaaleja ei tule sitten milloinkaan. Näin se vain menee, kun työkaverina on yli 500 kiloinen eläin. Itsepähän harrastuksen valitsit!
Jotkut sanovat näkevänsä omasta hevosestaan jo tarhasta haettaessa että jaahas, tänään on tällainen päivä. Sillä on kuulemma sellainen pilke jo silmäkulmassa, kun näkee härkätaistelussa olevalla härällä. Ja ihminenhän on tietenkin se punainen kaapu, ei suinkaan se taistelija. Ja ratsastajan päässä pyörii samanaikaisesti miljoona ajatusta, kun hevosella ei yhtään; tänään saa varautua pahimpaan. Ja siinä ratsastaja tekeekin suurimman virheen.
Todellisuudessahan hevonen ei suunnittele aamulla herätessään, että "tänään yritän tehdä ratsastajani elämästä täyttä helvettiä". Se on ratsastaja, joka asian tällä laidalla mieltää.
Hevonen on nimenomaan ennen kaikkea tunteva eläin. Se aistii ihmisen mielentilan olemuksesta, elekielestä ja äänestä. On tutkittu jopa, että hevonen pystyisi ihmisen ilmeistä osittain näkemään, onko hyvä vai huono päivä. Ja koska hevonen on laumaeläin ja ihminen - ainakin toivotussa asemassa - hevosen johtaja, ottaa se myös mallia ihmisen tunnetiloista. Oletko kuullut sanonnan niin metsä vastaa kuin sinne huutaa?

Hevonen on ratsastajansa peili!

Koska hevosilta puuttuu täysin tällaisissa tilanteissa ominaisuus miellyttää, kuten monet ihmiset tässä vaiheessa tekisivät, ne vastaavat täysin samalla reaktiolla kuin ratsastaja. Tästä sitten alkaakin varsinainen dominoefekti, johon varmasti jokainen on syyllistynyt. Mennään tallille asenteella "tänään on ollut kyllä sellainen päivä, ja vielä sekin elukka pitäisi liikuttaa, varmaan heittää vaan selästä" niin voit olla varma, että näin tulee käymään - ellei kyseessä ole joku ratsastuskoulun höyryjuna, joka on jo muutamat tunnevyöryt saanut kokea. Voi olla, että tällä asenteella saat sen jopa paremmin liikkumaan.
Toinen ääriraja on jännitys. Joko hoitotilanteessa tai ratsastaessa, me kaikki olemme havainnollistaneet itsessämme sen tilanteen, jossa mahassa velloo ja kämmenpohjat hikoo. Toisaalta on myös sitten sitä ns. hyvänpuoleista jännitystä esimerkiksi kisatilanteissa, jonka aiheuttajana on adrenaliini ja joka osaltaan voi parantaa suoritustasi. Usein ajatellaan, että oma jännitys laukaisee hevosessakin jännityksen, koska pakoeläimenä se alkaa etsimään kohdetta, jota pelätä, koska oma ihminenkin pelkää. Mutta ratsastaessa oma jännitys osaltaan estää hevosta liikkumasta. Kun ratsastaja on rentona, pystyy hän vaikuttamaan hevoseensa nopeammin, mikäli tilanne sitä vaatii. Hän myös pystyy mukautumaan hevosen liikkeeseen paremmin ja näin mahdollistamaan osaltaan hevosen esteettömän liikkumisen. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, pyrimme ratsastamalla parantamaan hevosen ääreisverenkiertoa. Hevonen, joka liikkuu jännittyneen ratsastajan alla, joutuu myös itse pingoittumaan, jotta hevonen kykenisi mukautumaan ratsastajan liikkeiseen. Ja asianhan pitäisi ihannetilanteessa olla juuri toisin päin.

Voit ajatella, että itse olisit hierottavana. On totta, että hieronta voi varsinkin alussa tuntua kipeältä, mutta mikäli jännität omia lihaksiasi, lihaspinteesi eivät aukea ja hiertontakerta voi jopa tuottaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Näin radikaalisti sanottuna. Ja syy, miksi vertasin ratsastusta äsken hierontaan on niinkin yksinkertainen, että oikein ratsastamalla voit edesauttaa osaltasi lihasjumien aukeamista. En halua aliarvioida hieromisen tuomaa hyötyä, mutta onko sitä tosiaan, jos sen saa hevoselleenkin toistaa parin kuun välein samojen asioiden takia? Hevonen on toispuoleinen, ontuu, on jäykkä ja ties mitä syitä. Jos ongelmat ovat aina samat, onko syy jossain muussa kuin hevosessa?
Hevonen tunnistaa myös äänestäsi, millä tuulella olet, varsinkin jos kyseessä jo tutuksi tullut hevonen. Sanotaan, ettei hevonen koskaan unohda, ei hyviä eikä pahoja kokemuksia, mutta pahat korvaavat helposti ne hyvät. Kuinka samankaltaisia hevoset loppupeleissä ovatkaan ihmisten kanssa?
Puhun usein ratsastettaville hevosilleni. Hevoset eivät ole minulle vain työvälineitä, vaan kumppaneitani, ja molempien osapuolien panostusta tarvitaan yhtä paljon liikkeiden suorittamiseen. Ihan niin kuin suhteessa. Eihän se toimi, jos toinen ei laita siihen itseään likoon.
Parhaassa tilanteessa hevonen antaa tukea ratsastajalle, jossa hän sitä tarvitsee ja päin vastoin. Tämä on yhteistyötä.

Ei ole väliä, mitä hevoselleen puhuu, vaan millä äänensävyllä. Hevonen ei niinkään tunnista sanoja, vaan sen miten ja millä tavoin, missä tilanteessa sille puhutaan. Siksi kehun usein ratsastessani ääneen, kun on kehujen paikka. Se kohentaa kummasti molempien työmoraalia, molemmat saavat samanaikaisesti kiitosta. Ja vaikka hevonen ei sanoja kuulisikaan - esimerkiksi ääniä vaimentavan korvahupun takia - puhun hevoselle silti, koska hevosta kiittäessäni ja kehuessani rentoudun huomaamattani hetkeksi, annan liikkeeseen enemmän tilaa ja vapautta, ja kehostani vapautuu samanaikaisesti mielihyvää tuottavia endorfiineja, jotka hevonen aistii. Tämän lisäksi puhuminen lieventää jännitystä tilanteissa, jossa ratsastaja itse voi olla epävarma. Se on kuin rohkaisu, joka annetaan itselle ja hevoselle.
Kaikki varmasti tietävät hevosen, joka syyn tai toisen vuoksi on leimattu hankalaksi tapaukseksi tai ongelmahevoseksi. Mutta onko käytös opittua, kommunikoinnin puutetta jonkun tietyn ratsukon välillä? Jotkut hevoset liikkuvat paremmin toisilla ratsastajilla kuin toisilla, eikä se aina johda piirteitään siihen, kumpi on tasoltaan kokeneempi. Joillain ratsukoilla vain synkkaa, ja myös sitä tarvitaan reseptissä, joka johtaa pärjäämiseen. Joten seuraavan kerran, kun nouset vieraan hevosen selkään, haluatko todella tietää kaikkea? En nyt puhu sellaisesta tapauksesta, että menet 3-vuotiaan selkään ykskaks, jolla ei koskaan ole ratsastettu tai sellaista, joka kulkee kaksin kontin aina kotiin saakka. Mutta minusta, tieto lisää tuskaa. Jos etukäteen tiedän, että hevonen tekee jotain ja jossain ja silloin pitää varautua, olen koko ratsastettavana aikanani varuillani, milloin pommi räjähtää. Jos en tiedä asiasta, en myöskään osaa siihen varautua jännittämällä tilannetta. Ja koska en osaa sellaiseen varautua, voi ratsastus jopa edetä ilman totuttua ongelmaa. Sillä usein se ei ole hevonen, joka ongelman tekee, vaan ratsastaja, joka sitä alkaa muodostamaan ongelmaksi. Älkääkä nyt ottako liian kirjaimellisesti kaikkea ja mene käsistä riistäytyväksi hevoseksi sanotun kanssa yksin maastoon, koska blogissa luki, ettei saa laittaa ennakkoluuloja. Rajansa kaikella ja maalaisjärkeä saa käyttää.
Ypäjällä järjestettiin toissaviikolla Christoph Hessin kouluratsastusklinikka, jossa oli myös luentotyyppinen parituntinen. Hess on valmentajanroolin lisäksi myös arvostettu kouluratsastustuomari ja toimi viikonloppuna myös sellaisena kansallisissa nuorten hevosten kouluratsastuskilpailuissa klinikkansa ohella. Hän kertoi tilanteesta, jossa oli ollut tuomaroimassa ulkomailla Grand Prix -luokassa. Ammattilaisten ohella oli luokassa ollut myös muutama 'amatööriratsastaja', joiden kuviteltiin olevan altavastaavia. Yksi näistä oli kuitenkin yllättänyt kaikki, sekä yleisön että tuomariston, suorituksellaan, joka ylsi ensimmäiseen sijaan. Ratsastaja oli kuulemma hymyillyt koko radan läpi, eikä tullut luokkaan vain suorittamaan ja hakemaan hyviä prosentteja. Myös hevonen oli liikkunut kuin tanssien, vastannut jokaiseen annettuun apuun sen enempää kyselemättä ja suoritti ohjelman lennokkaasti läpi.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nyt jokainen yrittää jotenkin parantaa tulostaan hymyilemällä pakonomaisesti tuomaristolle ja yleisölle. Teennäinen hymy ei paranna sinun eikä hevosen suoritusta, siitä tulee vain posket kipeäksi. Hyvällä mielellä omaan starttiin lähtö sen sijaan kyllä ja tämä tuli ilmi kyseisestä ratsastajasta jopa hymyn kautta. Kun kommunikaatio ratsastajan ja hevosen välillä on vaivatonta, ratsastus näyttää helpolta ja mutkattomalta. Hyvänolon näkee sekä hevosesta että ratsastajasta. Ja sen näkee suorituksessa tapahtuvasta elekielestä, kun molemmat nauttivat tilanteesta.