Hiljennä ja hengitä!

Tässä me sitten hengitellään

Tiesitkö, että ihminen hengittää keskimäärin lepotilassa 12-16 kertaa minuutissa? En kyllä minäkään, piti erikseen guuglesta katsoa. Kersana ei tarvinnut mitään guuglettaa, kaikkea pystyi kokeilemaan. Ensin sitä kokeilee hengittää hitaasti, melkein niin ettei nostrillit liiku yhtään ja sitten haukkoa ilmaan tiuhaan ja useasti kuin oma henki olisi siitä kiinni. Mutta eihän sitä silloin vaahtosammuttimen kokoisena mukulana tajunnut, että nopeasti hengittäessä alkaa oma keho tietyllä tapaa lamaantumaan. Nimittäin, kun soluhengitys alkaa tapahtumaan vilkkaammin, tajuaa meidän elimistö alkaa sammuttamaan osaa ei niin tarpeellisista toiminnoista. Vähän niin kuin säästäen voimaa hengittelyyn. Koska niin kauan kun happi kiertää, we are stayin' alive!
Hevoset hengittävät noin 10-12 kertaa minuutissa. Lepotilassa. Ja jos oma rakas Pullura hengittää hiukka tiheämmin, ollaan sitä kääntämässä jo koko tallia syyn löytämiseksi ja repimässä omia hiuksia, kun ei mitään järkevää syytä siihen löydetä. Älkää ihmiset niitä hiuksia päästä repikö, kyllä se kaljuuntuminen sieltä ajallaan itsekseenkin tulee, ei sitä prosessia tarvitse aikaistaa. Nimimerkillä kokemusta on.
Syitä Pulluran tahottoman tiheälle hengitykselle voi olla monia. Ehkä se on pannut koipipalaa toisen eteen tarhassa ja leikkinyt villihefosta. Tai ehkä se on kokeillut sähköaidan toimivuutta ja kalaissut hampaansa siihen ja nyt sydän tykyttää ja happi loppuu. Ehkäpä se on kuitenkin viiden loimensa kanssa vähän lämpöisissään näissä nollakeleissä. Tai sitten se on vain, kun on elämän innoltaan ehtinyt, mennyt pyörimään tarhaan, pukittamaan ja pieraisemaan. Ja tämä sitten monesta varmaan onkin jo selvät ähkyn ensipiirteet. Ei muuta kuin kuoppaa sitten kaivamaan. Mutta kyllä nyt vähemmästäkin se ähky ja mahahaava ja ties mikä suolitukos sille eläimelle tulee, kun omistaja haluaa kääriä pounin pumpuliin ja stressaa koko aika lähettyvillä unohtaen itsekin joskus siinä lomassa vähän hengähtää.

Hengitys on keskeinen osa ratsastusta. Eihän sitä tule ajatelleeksi, kun se niin luonnollisesti tuppaa tapahtumaan, jos sille ei sen suurempaa ajatusta uhraa. Mutta hengityksen oikeanlainen käyttö voi toimia ratsastajalle tärkeänä työvälineenä, oli sitten kyseessä harrastelija tai alan ammattilainen. Jopa hevonen reagoi ratsastajan hengittämiseen, joko positiivisella tuloksella tai ei halutulla tavalla.
Olen ollut onnekas siinä mielessä, että olen päässyt kokemaan hevosalaa monelta eri näkökulmalta ja monella eri taholla. Olen päässyt ratsastuksen lisäksi myös raapaisemaan ravipuolen pintaa ja saanut olla osallisena näyttelytoiminnassa sekä järjestäjänä että sitten kehän puolella ihan esittämässä. Ja voin sanoa, että mitä enemmän saa omaan osaamiseensa monipuolisuutta ja useita eri näkökulmia, auttavat vertailukuvat myös havainnollistamaan paremmin myös omaa toimintaa. Pohja omalle tyylille alkaa niin sanotusti rakentumaan. Kuten sanonta kuuluu, kaikki tiet vievät Roomaan (vaikka kulkuväline olisikin eri: auto, pyörä tai omat jalat). Sama pätee ratsastukseen. Kun käsitys omasta tavasta toteuttaa ja ajatella asioita rakentuu, lopputulos on sama vaikka kulkuväline olisi eri (kärryt tai satula, hevonen tai poni).

Opittuja viisauksia toisesta lajista voi siis käyttää myös avaintekijänä toiseen. Esimerkiksi olen kuullut sellaisen vinkin, että näyttäessäni hevosta (siis maastakäsin, esim. rotunäyttelyt -> pakko selventää, sillä joku kaaliaivo ei nyt kuitenkaan tätä lausetta tajunnut) kannattaa minun venyttää askeltani pidemmäksi. Hevosella on nähkääs sellainen kiva tapa kuin pyrkiä seuraamaan johtajaansa. Myös sitten ihan siinä käytännössä. Jos näyttäjä pidentää askeliaan, myös poni/hevonen pyrkii siihen. Jos taas kiirehdit lapsiaskelia poniinin rinnalla, voin sanoa, että niin sekin alkaa tekemään. Voipi myös siirtyä raviin. Voi myös alkaa peitsaamaan. Guugleta, jos et tiedä, mitä peitsaaminen on. Niin minäkin teen, Google on hyvä ystäväni jo monen vuoden takaa.
Miksi siis nyt mainitsin tuosta näyttämisestä, vaikka puhunkin hengittämisestä. Sitä on helppo käyttää vertauskuvana, sillä voit ajatella samaa hengityksessä. Kun hengität syvään sisään ja ulos niin kuin näyttämisessä pidentäisit askelta, etkä jännittyneesti tiuhaan ja helvatun nopeaan, myös hevonen alkaa kulkemaan letkeämmin ja rentoutuu. Kun jännitymme ja kylmä hiki kohoaa käsiimme, emme tajua sitä, kuinka alamme hengittämään enemmän pinnallisesti. Se tapahtuu ihan luonnostaan. Tällöin myös sydän alkaa lyömään nopeammin. Vapaasukeltajatkin ovat hokaisseet sen, että sydämen lyöntitiheyttä voi hidastaa oikenlaisella hengittämisen hallitsemisella. Siksi myös huippu-urheilijoiden hengitystiheys ja sydämen syke ovat keskiarvoltaan hitaammat kuin tavallisella pulliaisella.

Hengitystä voi silti käyttää muuhunkin kuin vain rentoutumisyrityksiin. Itse käytän paljon hengitystä toimiessani hevosen kanssa, sekä maastakäsin että selässä keikkuessani. Aloittaessani työskentelyn uuden hevosen kanssa haluan, että se oppii jo maastakäsin uloshengityksen tarkoittavan samaa kuin hidastus tai seis. Tämä on erinomainen tapa opettaa lapsihevosia malttamaan. Ypäjällä ratsukoulutukseen ovat nyt tulleet enemmän ja vähemmän rohkeat 3-vuotiaat lapsukaiset. Oman 'vastuuvarsani' kanssa olen käyttänyt jo hengittämistä. Ja koska teen sen todella selkeästi ääneen, olen saanut myös jonkun verran kummastelevia katseita. Johtuuko se vain siitä, että hengästyn nopeasti? Ei johdu, vaikka kuntoni ei nyt kilpajuoksijan tasoa olekaan.
Haluan, että lapsihevonen oppii jo maastakäsin ymmärtämään, mitä uloshengityksellä tarkoitan. Se on sitten selästäkäsin mukavampaa. Käytän hengittämistä myös paljon kokeneempienkin hevosten kanssa.
Samalla kun ratsastaja hengittää ulos, istunta tiivistyy. Ja istunnan tiivistäminen siirtymisissä on sitten se, mitä toitotetaan ratsikoulu ajoista lähtien. Kun haluan hevosen tulevan takaisin, hengitän ulos ja teen sen ihan ääneen. Hevonen nimittäin siitä fiksu elukka, että se oppii myös nopsakkaan yhdistämään äänen pian tapahtuvaan asiaan. Tämä auttaa sitten tositilanteessa, esimerkiksi sitten siellä kouluradoilla tuomarien nenien alla. Siellä kun ei enää katsota läpi sormien, jos käyttää kokoamisessa tai pysähdyksessä pelkkää ohjaa. Siitä tulloo vain vetokilpailu, jonka hepo voittaa. Nimimerkillä kokeillut ja kokenut. Mutta kun radalla alan ajattelemaan uloshengitystä, aistii hevonen ruumiinkielestäni että "jaa, tämä on taas tätä!" ja jo pelkkä ajatus uloshengityksestä auttaa ratsastajaa istumaan paremmin hevosen ympäri. Kilpailutilanteessa en siis puuskuta kuin mikäkin rapakuntoinen. Kilpailutilanteessa selviydyn siis (toivottavasti) pienemmillä avuilla, enkä luo hevoseen niin paljon 'painetta'. Toki pysähtymiseen tarvitaan muutakin kuin pelkkä uloshengittely, kun joku kerran varmasti nyt kokeilee tätä käytännössä ja menee kirjoittelemaan hötö.nettiin kun koni meni ravissa ympäri ja ympäri kenttää, kun ei totellut sitä uloshengitystä! Kuten kirjotin, oikein käytettynä se toimii oivallisena työvälineenä. Ratsastus on niin monimutkainen laji, ettei yhdestäkään siirtymisestä selvitä vain yhden avun turvin. Voi kun elämä olisi helpompaa, jos asia olisi niin.

Kilpailukausikin tuli tuossa keskiviikkona avattua. 6-vuotiaan, viimevuoden remonttihevoseni, Ypäjä Iineksen kanssa tuli startattua tamman elämän toiset kisat Helppo B:3 -luokassa prosentein 62,045%. Pöytäkirjassa oli muutamia seiskojakin, josta olin todellakin positiivisesti yllättynyt! Tulos oikeutti kolmanteen sijaan, joten hän sai kiitokseksi kolme namia, yhden jokaista sijaa kohden. Olisi se ollut surku, jos olisi tullut luokkavoitto. Sitten olisi vain tullut yksi nami.

Ypäjä Iines

Uusi vuosi, samat probleemat

Siis KUKA käyttää vielä PINKKEJÄ ratsastushousuja?

I do, I do!

Uusi vuosi alkoi ja sitä mukaa myös rahanmeno. Tuhansia euroja paukutettiin taivaalle hetkellisen väriloiston toivossa, joka on niinkin pitkä kestoltaan kuin pari sekuntia per pauke. Ja sitä perkelettä jatketaankin sitten ilta kuudesta seuraavan aamun pikku tunneille asti.
Uusi vuosi tuo aina mukanaan uudet lupaukset. Normaaleilla ihmisillä se yleensä on vastaavaa kuin "lopetan tupakan polton" tai "panostan työhön/opiskeluun", ehkä jopa "säästän rahaa" kuuluu joidenkin ihmisten lupauslistalle. Hevosihmiset, me emme voi lukea itseämme normaaleiksi, ei kukaan täyspäinen ihminen herää kuudelta aamulla luimivia kopukoita ruokkimaan minimipalkalla tai hanki sellaista rahareiäksi - onhan niitä fiksumpiakin tapoja rahansa (ja samalla näppinsä) polttaa. Mutta meillä hevosihmisillä on vain yksi uuden vuoden lupaus: "tänä vuonna tuhlaan rahojani ENEMMÄN kuin edeltävänä". Sehän on siis jokaisen lupauksen takana, vaikka sen sanoisi ääneen eri tavalla. "Ostan hevoselleni uuden, sopivan satulan", mitä se on jos ei rahan tuhlaamista? "Vien sen uuteen talliin, jossa LAADUKAS, pölytön, sokeriton, terveellinen, vihreä, vähäkortinen, ei-lihottava sporttihevosheinä ja maksan siitä ilosta mieluusti 100e enemmän". Tai sitten "tänä vuonna hommaan sävy sävyyn menevät varusteet, niiden aluset, kiillottajat (ja hevosenhoitajan) hevoselleni - ja itselleni, olenhan sen ansainnut viime vuoden jälkeen".
Me ihmiset olemme siitä hauskoja otuksia, että keksimme aina syyn kuluttaa rahaa. Hevosihmiset tekevät tästä huvista vain kaksi kertaa hauskempaa, koska jokainen hevostelija lukee itsensä kahdeksi eri persoonaksi - toinen kulkee kahdella, toinen neljällä jalalla.

Ja koska olemme puhdassydämisiä, ilmoitamme tekevämme kaiken vain koska hevonen kertoi tarvitsevansa. Huom. joidenkin hevoset osaavat myös puhua, omalla kohdalla ei vielä ole tätä sattunut, vaikka puhunkin molempien edestä. Me emme vain kerro, että hevonen tarvitsee jotain uutta, me ilmoitamme. Se tekee hankinnasta tai ostoksesta jotenkin enemmän okei, koska on hyvä syy ostaa. Voisimme mekin joskus olla rehellisiä.
Ojentaessamme uutta, ei vielä hevoselta haisevaa huopaa blingbling-reunoineen ja liukuestogeeleineen myyjälle, sanoisimme: "Ostan tämän koska se on HIENO!" sen sijaan että selitämme vakava ilme kasvoillamme kuinka 'hevosen lihaksisto on muuttunut ja satula liukuu'. Joissain tapauksissa tämä on totta, mutta come on! Ei sen harrastehevosen lihaksisto sormia napauttamalla muutu ellei itse ole oppinut ratsastamaan toisin. Ja satulan liukumista kannattaa miettiä, onko vika satulan alla vai päällä. Ei kukaan osaa ratsastaa syntyessään, siksi sitä opetellaan, jatkuvasti.
Rakas ystäväni opasti minua kerran, hän sanoi, että ratsastaa ennemmin jalalla kuin kädellä. Jaloilla ISTUTAAN.. minä kun aina luulin että jaloilla seistään. Pointtina nyt kuitenkin on se, että ei se jalan puristaminen estä satulassa pomppimista. Antaa pomputtaa vaan niin kauan, että osaa istua. Siksi me oppisimme lapsenakin kävelemään, koska kontatessa oltiin aina muiden jaloissa potkupallona. Se on elämää se. Ja se ei tee sinusta parempaa ihmistä, jos et käytä ratsastaessa ohjaa, eikä kyllä parempaa ratsastajaakaan. Ohjan pitäisi mukautua muutoksiin, joita hevonen tarjoaa, koota ja korjata istunnan avulla. Mutta jätetään se sahaaminen kuitenkin metsureille.

Tervetuloa Siperiaan, täällä lämmitetään kuolaimia

Yksi suurimmista hullutuksista on loimitus. Kuitenkin tunnistan tästä piirteestä niin vahvasti itseni, että nostan käteni ilmaan. Olen kuitenkin oppinut hillitsemään itseäni tämän suhteen. En siis laita enää hevoselle ratsastuksen jälkeen hikiloimea (high neck), sen päälle fleeceloimea (normal neck-ei fullneck) ja vielä sen päälle fleeceloimen (fullneck-fullneck) ellei ole ihan pakko, mitä harvoin on.
On myös niitä, jotka perustelevat tätä ylenpalttista loimitusta sillä, että hevonen kärsii, sille tulee kylmä. Mutta kun se kärsii siitäkin, jos sillä on kuuma. Vaikka kuinka klippaisimme sydän printtejä hevosen takapuoleen, hevonen ei koskaan ole turkiton. Loimitus on hyvästä, varsinkin vuoden ympäri treenissä olevilla hevosilla, mutta rajansa kaikella. Emme me kuitenkaan missään Siperiassa elä, vaikka nyt alkaakin siltä tuntua.
Joten seuraavaksi, kun nokkasi tunget sinne hevosliikkeeseen, mieti vielä sitä satulaa. Meillä keskiverto tallaajilla ei kuitenkaan ihan heti kukkaron nyörit avaudu ostamaan sitä täydellistä satulaa, joten mukaan tulee joku ihan yhtä epäsopiva. Tai ehkä se on muutaman geelin ja karvaromaanin jälkeen parempi kuin edeltäjänsä, mutta jälleen menee rahaa kankkulan kaivoon pehmusteita ja kovikkeita ostaessa. Onhan sillä edellisellä satulalla näin pitkälle tultu, mietitään sitä uutta satulaa sitten uuden hevosen kohdalla. Ja tarvitaanhan niitä huopia ja sävy sävyyn sopivia varusteita aina, mutta yleensä niitä himoitsevilla on jo kasapäin edustuskamaa jos johonkin lähtöön. Lännenratsastus satulakin löytyy jos sitä sattuisi joskus kokeilemaan ja ihme riimunnaru härpäkkeet hevosen kesyttämiseen, joita Kari Vepsä ja muut Monte Carlot käyttävät (join up).

Ja ymmärrän kyllä huolen, jos hevosella maha löysällä, stressaisin itse nämä vähäisetkin hiukseni pois päästä, jos Cinza vetäisi ihan vesiripulille. Mutta ihmiset hyvät, ei se suoliston toiminnan muutos ja ravintoaineiden puutos aina siitä heinästä johdu, jos siihen ei mitään myrkkyä ole yhtäkkiä tuikattu. Jos samalla heinällä ollaan eletty tähänkin asti, niin turhaan seistään lohduttoman näköisenä voivotellen, peukalot keskellä kämmentä ja naama nurin päin (eikö vanhemmat koskaan kertoneet, että jos tarpeeksi kauan naamaa vääntää tai tuulen suunta muuttuu, se voi jäädä vinoon!). Keskitytään siis hymyilemään niin, että posket tulevat kipeiksi eikä toohoteta niin paljon. Kyllä se päivä vaihtuu toiseen ilman sitäkin. Oletko sattumoisin kuullut sitä, että stressi on tarttuvaa, vähän niin kuin sikaflunssat? Hevonen on niin orjentoitunut päivärutiinin kannattaja, että kaikki ylimääräinen söheltäminen, joka rutiinia sotkee on automaattisesti out of control. Aina syy ei ole siis pölyävässä heinässä, jossa on vähän sokeria.
Joskus syyn löytämiseksi ei tarvitse mennä omaa napaa pidemmälle. Rauhoittukaa ihmiset.