Uusi vuosi, samat probleemat

Siis KUKA käyttää vielä PINKKEJÄ ratsastushousuja?

I do, I do!

Uusi vuosi alkoi ja sitä mukaa myös rahanmeno. Tuhansia euroja paukutettiin taivaalle hetkellisen väriloiston toivossa, joka on niinkin pitkä kestoltaan kuin pari sekuntia per pauke. Ja sitä perkelettä jatketaankin sitten ilta kuudesta seuraavan aamun pikku tunneille asti.
Uusi vuosi tuo aina mukanaan uudet lupaukset. Normaaleilla ihmisillä se yleensä on vastaavaa kuin "lopetan tupakan polton" tai "panostan työhön/opiskeluun", ehkä jopa "säästän rahaa" kuuluu joidenkin ihmisten lupauslistalle. Hevosihmiset, me emme voi lukea itseämme normaaleiksi, ei kukaan täyspäinen ihminen herää kuudelta aamulla luimivia kopukoita ruokkimaan minimipalkalla tai hanki sellaista rahareiäksi - onhan niitä fiksumpiakin tapoja rahansa (ja samalla näppinsä) polttaa. Mutta meillä hevosihmisillä on vain yksi uuden vuoden lupaus: "tänä vuonna tuhlaan rahojani ENEMMÄN kuin edeltävänä". Sehän on siis jokaisen lupauksen takana, vaikka sen sanoisi ääneen eri tavalla. "Ostan hevoselleni uuden, sopivan satulan", mitä se on jos ei rahan tuhlaamista? "Vien sen uuteen talliin, jossa LAADUKAS, pölytön, sokeriton, terveellinen, vihreä, vähäkortinen, ei-lihottava sporttihevosheinä ja maksan siitä ilosta mieluusti 100e enemmän". Tai sitten "tänä vuonna hommaan sävy sävyyn menevät varusteet, niiden aluset, kiillottajat (ja hevosenhoitajan) hevoselleni - ja itselleni, olenhan sen ansainnut viime vuoden jälkeen".
Me ihmiset olemme siitä hauskoja otuksia, että keksimme aina syyn kuluttaa rahaa. Hevosihmiset tekevät tästä huvista vain kaksi kertaa hauskempaa, koska jokainen hevostelija lukee itsensä kahdeksi eri persoonaksi - toinen kulkee kahdella, toinen neljällä jalalla.

Ja koska olemme puhdassydämisiä, ilmoitamme tekevämme kaiken vain koska hevonen kertoi tarvitsevansa. Huom. joidenkin hevoset osaavat myös puhua, omalla kohdalla ei vielä ole tätä sattunut, vaikka puhunkin molempien edestä. Me emme vain kerro, että hevonen tarvitsee jotain uutta, me ilmoitamme. Se tekee hankinnasta tai ostoksesta jotenkin enemmän okei, koska on hyvä syy ostaa. Voisimme mekin joskus olla rehellisiä.
Ojentaessamme uutta, ei vielä hevoselta haisevaa huopaa blingbling-reunoineen ja liukuestogeeleineen myyjälle, sanoisimme: "Ostan tämän koska se on HIENO!" sen sijaan että selitämme vakava ilme kasvoillamme kuinka 'hevosen lihaksisto on muuttunut ja satula liukuu'. Joissain tapauksissa tämä on totta, mutta come on! Ei sen harrastehevosen lihaksisto sormia napauttamalla muutu ellei itse ole oppinut ratsastamaan toisin. Ja satulan liukumista kannattaa miettiä, onko vika satulan alla vai päällä. Ei kukaan osaa ratsastaa syntyessään, siksi sitä opetellaan, jatkuvasti.
Rakas ystäväni opasti minua kerran, hän sanoi, että ratsastaa ennemmin jalalla kuin kädellä. Jaloilla ISTUTAAN.. minä kun aina luulin että jaloilla seistään. Pointtina nyt kuitenkin on se, että ei se jalan puristaminen estä satulassa pomppimista. Antaa pomputtaa vaan niin kauan, että osaa istua. Siksi me oppisimme lapsenakin kävelemään, koska kontatessa oltiin aina muiden jaloissa potkupallona. Se on elämää se. Ja se ei tee sinusta parempaa ihmistä, jos et käytä ratsastaessa ohjaa, eikä kyllä parempaa ratsastajaakaan. Ohjan pitäisi mukautua muutoksiin, joita hevonen tarjoaa, koota ja korjata istunnan avulla. Mutta jätetään se sahaaminen kuitenkin metsureille.

Tervetuloa Siperiaan, täällä lämmitetään kuolaimia

Yksi suurimmista hullutuksista on loimitus. Kuitenkin tunnistan tästä piirteestä niin vahvasti itseni, että nostan käteni ilmaan. Olen kuitenkin oppinut hillitsemään itseäni tämän suhteen. En siis laita enää hevoselle ratsastuksen jälkeen hikiloimea (high neck), sen päälle fleeceloimea (normal neck-ei fullneck) ja vielä sen päälle fleeceloimen (fullneck-fullneck) ellei ole ihan pakko, mitä harvoin on.
On myös niitä, jotka perustelevat tätä ylenpalttista loimitusta sillä, että hevonen kärsii, sille tulee kylmä. Mutta kun se kärsii siitäkin, jos sillä on kuuma. Vaikka kuinka klippaisimme sydän printtejä hevosen takapuoleen, hevonen ei koskaan ole turkiton. Loimitus on hyvästä, varsinkin vuoden ympäri treenissä olevilla hevosilla, mutta rajansa kaikella. Emme me kuitenkaan missään Siperiassa elä, vaikka nyt alkaakin siltä tuntua.
Joten seuraavaksi, kun nokkasi tunget sinne hevosliikkeeseen, mieti vielä sitä satulaa. Meillä keskiverto tallaajilla ei kuitenkaan ihan heti kukkaron nyörit avaudu ostamaan sitä täydellistä satulaa, joten mukaan tulee joku ihan yhtä epäsopiva. Tai ehkä se on muutaman geelin ja karvaromaanin jälkeen parempi kuin edeltäjänsä, mutta jälleen menee rahaa kankkulan kaivoon pehmusteita ja kovikkeita ostaessa. Onhan sillä edellisellä satulalla näin pitkälle tultu, mietitään sitä uutta satulaa sitten uuden hevosen kohdalla. Ja tarvitaanhan niitä huopia ja sävy sävyyn sopivia varusteita aina, mutta yleensä niitä himoitsevilla on jo kasapäin edustuskamaa jos johonkin lähtöön. Lännenratsastus satulakin löytyy jos sitä sattuisi joskus kokeilemaan ja ihme riimunnaru härpäkkeet hevosen kesyttämiseen, joita Kari Vepsä ja muut Monte Carlot käyttävät (join up).

Ja ymmärrän kyllä huolen, jos hevosella maha löysällä, stressaisin itse nämä vähäisetkin hiukseni pois päästä, jos Cinza vetäisi ihan vesiripulille. Mutta ihmiset hyvät, ei se suoliston toiminnan muutos ja ravintoaineiden puutos aina siitä heinästä johdu, jos siihen ei mitään myrkkyä ole yhtäkkiä tuikattu. Jos samalla heinällä ollaan eletty tähänkin asti, niin turhaan seistään lohduttoman näköisenä voivotellen, peukalot keskellä kämmentä ja naama nurin päin (eikö vanhemmat koskaan kertoneet, että jos tarpeeksi kauan naamaa vääntää tai tuulen suunta muuttuu, se voi jäädä vinoon!). Keskitytään siis hymyilemään niin, että posket tulevat kipeiksi eikä toohoteta niin paljon. Kyllä se päivä vaihtuu toiseen ilman sitäkin. Oletko sattumoisin kuullut sitä, että stressi on tarttuvaa, vähän niin kuin sikaflunssat? Hevonen on niin orjentoitunut päivärutiinin kannattaja, että kaikki ylimääräinen söheltäminen, joka rutiinia sotkee on automaattisesti out of control. Aina syy ei ole siis pölyävässä heinässä, jossa on vähän sokeria.
Joskus syyn löytämiseksi ei tarvitse mennä omaa napaa pidemmälle. Rauhoittukaa ihmiset.