Espanjalaisen kanssa espanjalaisittain

Cinzan kanssa olemme kurinalaisesti (lue: omaksi iloksemme vähän taituroineet sitä sun tätä) treenanneet (lue: en osaa enää muuta tehdä, olen kokeillut sunday kävelyä, itku siinä meinaa tulla) ja tamma on osoittanut taas jälleen oppivaisuutensa (lue: ihan itse jotain kevätjuhla liikkeitä oppinut) ja miellyttämishalunsa (lue: silloin kun huvittaa). Cinza on nimittäin oppinut miten heittää etukoipia ylös käynnin tahdista eli ESPANJALAISTA KÄYNTIÄ hän nyt vetää perkule! Nyt sormet ristissä ja muutamat aamenet heittäen toivotaan, että sama ojentajaliike siirtyy raviin. Siinähän alkaisi tulemaan jo paffien makua (passage). Piffejä reenaillaan, mutta ei vielä olla sisäistetty (piaffe). Kumpikaan. Molemmat vetää kysymysmerkkinä. Taivutaan jopa samanlaiseen sykkyrään kuin kysymysmerkin mutka.

Vähän epsanjalaista käyntiä

Yleensä tälle rodulle on ominaista, että väistön idea syttyy nopeasti, kun sitä alkaa harjoittelemaan. Se, miten toteutus tapahtuu, on kuitenkin asia erikseen. Koska PRE-hevosilla, kuten muillakin barokkiroduilla, on jokseenkin selkäytimessä klassinen kouluratsastus, tapahtuu joidenkin asioiden oppiminen suhteellisen nopsakasti. Mutta toisia saa taas harjoittelemalla harjoitella, kun taas siihen käyttötarkoitukseen jalostetut puoliveriset tekevät sen leikiten.
Esimerkiksi laukanvaihdot. Jos puhutaan tasokkaista koulupuolen liitokavioista, vaihtavat ne laukkaa jo ratsastajan painon siirrosta. Se on kuin ohjelmoitu puoliverirotujen päähän. Voisi siis jopa sanoa, että nämä ratsuhevoset pyrkivät ennemmin vaihtamaan laukan myötälaukaksi kuin pitämään vastalaukkana, kun ne ovat sen oppineet. Varsinkin suuntaa vaihtaessa. Oletko ikinä miettinyt miksi ratsastuskouluissa laukannostoa aletaan opettelemaan kulmasta?

Että olen ylpeä tammasta

Kulma auttaa ratsastajaa havainnollistamaan paremmin sisäetujalan liikkeen. Tämän vuoksi ratsastuskouluissa usein opastetaan nostamaan laukka kulmassa, jotta ratsastajat havainnollistaisivat oikean hetken, jotta saadaan myötälaukka nostettua. Tämä myös hieman auttaa hevosta taipumaan kulman suuntaisesti. Mutta kulman ratsastusta voi hyödyntää myös ihan perusratsastuksessa. Monien ratsukoiden ongelmaksi koituukin kouluradoilla oikeiden teiden ratsastus ja siitä sakotetaan sen mukaisesti. Siihen ei kuulu vain pisteestä pisteeseen ratsastus vaan myös se, miten ratsastaja valmistelee hevosta kulmaan tulossa. Itse ajattelen ennen kulmaan tuloa, että lisään aavistuksen hevosen kokoamisastetta, jotta hevonen ei pääse 'juoksemaan' kulman läpi. Istun enemmän hevosen ympäri, pyydän sitä tulemaan aavistuksen enemmän ylös ohjan ja pohkeen väliin. Tosin välillä takajalkojen alle polkeminen voi jäädä vajaaksi ja askellajin laatu heiketä, mutta tässä tilanteessa tulee askellaji esittää puutteista huolimatta mahdollisimman hyvin. Kulman ratsastus antaa myös minulle mahdollisuuden korjata hevosta tarpeen vaatiessa suuntaan tai toiseen. Se on kuin valttikortti, jota käytän, jos minulla on tunne, että pakka leviää käsiin.
Pohjeavun anto ei aina tarkoita eteenpäin suuntautuvaa apua. Sitä on hyvä myös käyttää kulmassa; asettaa sisäohjalla aavistuksen ylös, jotta saadaan hevosen nenäpii asettumaan aavistuksen kohti sisäohjaa ja samalla sisäpohkeella ratsastaa takapäätä asettumaan uralta pois päin. Muutama askel ennen kulmaa voikin ajatella avotaivutusta. Sitä ei varsinaisesti tarvitse suorittaa, mutta se antaa ratsastajalle mielikuvan siitä, kuinka hevosen tulisi olla kulmassa taipuneena.

"Kuva on huomattavasti edustavampi,

kun sun naama on sensuroitu pois." -C

Mutta palaten siihen, miksi puoliveriset mielellään vaihtavat laukkaa myötälaukaksi. Ensinnäkin, hevonen tarvitsee hyvän tasapainon vastalaukkaohjelman suorittamiseen, luonnollisesti on hevoselle helpompaa suorittaa laukkaa, jota sisäetujalka johtaa. Puoliverisiä on jalostettu enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että ne myös kulkevat eteenpäin, ei siis kovaa ja korkealta, vaan lähinnä tarkoitan oikeanlaista eteenpäin pyrkivyyttä. Tämä voi helposti tosin johtaa tilanteeseen, että hevonen valahtaa etupainoiseksi. Kun hevonen on etupainoinen, se alkaa tahdittamaan itseään (tasapainoittamaan) sillä, että se menee eteenpäin ennemmin kuin tulisi takaisin kohti ratsastajaa. Etupainoinen, valtavaa laukkaa etenevä hevonen varmasti vaihtaa myötälaukkaan. Sen lisäksi, että se siis auttaa itseään, korjaa se myös ratsastajan virheitä.
Useinhan näkee, kuinka ratsastaja laukkaa vaihtaessaan ei ratsasta hevosta takaisin, vaan yksinkertaisesti yrittää vain vaihtaa laukkaa ja huomaamattaan nojaa eteen, irrottautuu satulasta ja kannustaakin eteenpäin. Myönnän, itsekin syyllistyn aika ajoittain samaan. Mutta voin kertoa, oikotietä onneen ei ole, sama pätee ratsastukseen. Siinä missä me kiirehdimme hevosen edelle, kostautuu se kyllä myöhemmin. Ja se ei ole hevosen vika, jos ratsastaja ei osaa pyytää. Se on meidän ongelmamme.

Siinä missä puoliveriset on automatisoitu pyrkimään eteen, ovat barokkirodut ylös. Tämän vuoksi on niille helpompaa opetella väistämään ratsastajan pohjetta, koska ne ovat jo niin pohkeen edessä. Mutta väistöliikkeen ei tulisi suuntautua vain sivulle vaan myös eteen. Ja siinä se opettelemisen sala piileekin. Sama pätee, kun tasoastetta nostetaan ja ratsastukseen otetaan myös käännösharjoitukset. Hevoset voivat muutaman kerran olla suurena kysymysmerkkinä, kun esimerkiksi takaosakäännöstä opetellessa tulisi etu- ja takajalkojen kävellä eteenpäin, ei kuitenkaan liian laajalle alalle muttei myöskään niin, että liike jää vain väistönomaiseksi samalla kun hevonen 'väistää pohjetta itsensä ympäri'.
Tämän vuoksi myös espanjalainen käynti elää PRE-hevosten ja muiden barokkien selkäytimessä. Koska kokoamisaste on niillä enemmän ylöspäin suuntautuva, ei ylös tuleminen etujaloilla tuota ongelmaa, jos kokoamisaste on oikea. Mikäli kuitenkin mielimme pärjätä kilpailuissa, tulee meidän saada ratsastettua hevoset pois tästä kuplasta ja saada ne pyrkimään pohkeesta kohti ohjaa, eteenpäin. Barokkiroduilla voi nähdä usein kuinka etujalat kauhovat kilometri kaupalla, mutta takaosa ei yksinkertaisesti tule mukaan liikkeeseen, vaan laahaa perässä ja tämä on juuri se, mikä antaa tälle rodulle vaikutelman varsinkin ravissa, että askel on lyhyt ja ponneton. Siksi kannustankin kaikkia, oli sitten oma hevonen barokkirotuinen tai ei, käyttämään hyväksi eteen-alas ratsastusta. Sillä jos muoto on lyhyt ja korkea, selkä on alhaalla ja etujalat ponnistavat ylös, takaosa ei pääse alle. Ja samaa näkee kyllä ihan niillä puoliverisilläkin. Jotenkin perusmuodon käsitys on niin vääristynyt, että hevonen vain ratsastetaan ylemmäs ja ylemmäs. Sitten ihmetellään, miksi kouluarvosteluissa lukee 'askellaji voimaton'. Herätkää hyvät ihmiset, ei sen pään siellä ryntäissä kuulu olla!

PRE-hevoset ja muut barokkirodut ovat kuitenkin todella miellyttämishaluisia ja oppivaisia, että jos ratsastaja vain jaksaa harjoitella toistojen ja lisätoistojen kautta, ennemmin tai myöhemmin hevonen kyllä ymmärtää, mihin suuntaan sen toivot menevän, aivan kuten jokainen hevonen. Vähän sama kuin vaihteellista autoa ajaessa, kyllä sekin kulkee, jos muistatte vaihteita vaihtaa ja yhtä kovaa pääsee kuin automaattivaihteisella.
Minusta oli hienoa nähdä lusitanoja Rion olympialaisissa. Nämä rodut eivät ole kirjattu vain klassiseen kouluratsastukseen, vaan rotu on tehnyt huimia harppauksia eteenpäin viimeisen kymmenen vuoden aikana. On hienoa nähdä niitä kansainvälisellä tasolla ja se toivottavasti antaa myös tuulta siipien alle barokkirotujen kanssa työskenteleville. Meillä on aivan yhtä suuri mahdollisuus pärjätä kuin kaikilla muillakin. Sillä loppupeleissä kaikki lähtee meistä itsestämme.
Jotkut luultavasti yrittävät kytkeä espanjalaisista hevosistaan niille tyypillistä käyntiä pois, koska se on koulukilpailuissa automaattisesti 3 ja teksti 'ei kävele' tai 'liikettä ei suoritettu'. Silloin numero on kyllä 0. Minä en halua sitä pois kytkeä, nyt kun Cinza sen on oppinut. Koska silloin, kun tunnen Cinzan ojentavan etusiaan, se on yleensä niin hyvin kropastaan läpi, että se liikkeen kykenee suorittamaan. Jos Cinza ei käyntiä kootessa sitä ala tekemään, tiedän, etten välttämättä ole saanut Cinzaa ratsastettua vielä täysin avuille ja läpi.

Olen kuullut monien suusta kuinka he käyvät huipputason valmentajilla ja saavat oikeuden vielä kutsua heitä 'valmentajikseen'. Se on jotenkin osan mielestä todella siistiä. Kun minulta on kysytty, kuka on ollut paras opettajani, olen vastannut siihen, että 'hevonen'. Nyt kuitenkin tahtoisin muuttaa vastaustani. Sanoisin, että paras opettajani, on ollut Cinza. Tämä hevonen on täysin peilikuva omasta ratsastuksesta, koska olen ollut niin onnekas ja saanut olla mukana ns. rakentamassa hevosta. Tämän lisäksi näen tammassa itseni - tai sitten asia on toisin päin. Ehkä Cinza elää jollain tapaa minussa? Koska se tunne, kun nousen sen hevosen selkään, on tunne kuin olisin kotona. Jos olen huonolla tuulella, myös Cinza on. Jos olen hyvällä, voi Cinzakin hyvässä lykyssä olla. Cinza on antanut minulle vähintään yhtä paljon, kuin minä olen saanut antaa sille.
Cinza ei ole kehittänyt minua pelkästään ratsastajana - vaan myös ihmisenä.