Ratsastajan tärkein työväline on pääkoppa

Ypäjän Hevosopistolla on pitänyt kiirettä. Normaalisti 3 vuotta yhteensä kestävä peruskoulutus hevosenhoitajaksi ja suuntautumislinjan koulutus tiivistettiin meidän osaltamme 2,5 vuoteen. Eikä siinä mitään, kyllähän nuo puolen vuoden teoriaosuudet helposti pariin kuukauteen saa ängettyä, mutta että kahteen-kolmeen viikkoon! Oma osuuteni saatiin kuin saatiinkin sutastua kuluneessa parissa viikossa ja todistus tungetaan käteeni ensiviikolla. Mutta ei minusta vielä eroon päästä, tammikuussa nimittäin auton keula osoittaa uudestaan kohti Ypäjää, kun opinnot ratsastuksenohjaajaksi alkavat.

Estehevonen ja esteratsastaja *tirsk*

Ypäjällä näkee jos jonkunmoista ratsastajaa, hevosharrastajaa ja kaikkea siltä väliltä, on Opiston alueella tai ei - niin siis tosiaan, Ypäjähän jatkuu vielä Opiston koulun rajojen ulkopuolelle, tietä kun jatkuu sekä eteen että taakse. Sanotaan, että kaikki tiet vievät Roomaan, Ypäjän kanssa on vähän sama juttu.
Monille 'Ypäjä' tarkoittaa Hevosopistoa. Koska asiahan on niin, että Ypäjässä on kaksi osaa: Opisto ja kylä. Jälkimmäinen sattuu vain unohtumaan. Jos puhut jollekin hevostuttavallesi, että Ypäjän kauppa ei ole sisältöltään kummoinen niin saat varmasti topakan vastauksen: "Ai Satula.com?! Laajempi valikoimahan sieltä penkkejä löytyy kuin mistään muualta!". Okei, ehkä vähän suurenneltua, mutta näin se menee. Ja sitten itse tarkoitit S-Marketia liikenneympyrän vieressä ja yrität siinä jotenkin asiaa korjata. Silmät laajenevat tässä vaiheessa vastapuolella lautasen kokoiseksi: "Ai että mikä että?".
On siis kaksi Ypäjä, Opisto ja kylä. Ja koska Opisto leimataan Ypäjäksi, on kylä vain kylä. Ehkä sille pitäisi keksiä uusi lähiönimi tai liittää osaksi Loimaata.
Mutta tosiaan palaten aiheeseen, Ypäjä on mitä parhain paikka keskustella saman ikäisten kanssa omista hevosnäkemyksistään. Ja ajattelutapojahan on yhtä paljon kuin ratsastajia, eli mitä nyt meitä sitten Suomessa onkaan, puoli miljoona hefosen käsittelijää? Ja kaikkein keskustelluin aihe lienee se, mikä on ratsastajan tärkein työväline. Sitä kuulee paljon, ei tarvitse nettiä pidemmälle mennä - enkä nyt tarkoitta hevostalli.nettiä, vaikka siellä toki hevosen kyvyt kyllä ohittavat Raamatun ihmeet. Jokainen kopukka loikkii vähintään sitä 130cm ja on ainakin kyvyiltään GP-liitokavioita. Se on kyllä mahtava uutinen Suomen tavoitteellisen kilpailemisen kannalta.
Ja jotenkin tämä hötönetti on osoittautunut monelle paikaksi ratsastuksen salojen opetteluun. Siellä kun on lajitavoreita, jotka kertovat omista kokemuksistaan. Monelle nämä kokemukset eivät kuitenkaan tavoita tietokoneen ruutua pidemmälle.
Mutta mikä on ratsastajan tärkein työväline? Joku varmaan hihkaisee, että ratsastustaito, sehän on kaiken A ja O. Mitä paremmin ratsastat, sitä paremmin hevonen allasi liikkuu. Toinen tarkentaisi, että pohje. Koska hevonen tulee ratsastaa pohkeesta ohjaa kohti. Kuinka moni on kuullut tämän lauseen - ja kuinka moni todella ymmärtää, mitä se tarkoittaa? Tämäkään ei ole niin yksiselitteinen termi. Ja faktahan on, että kaikkia hevosia ei voi ratsastaa samalla tavalla, osalle voit antaa täyden ohjasvapauden ja siinä ne kiikkuu kaula ylhäällä kuin Vermon ravisuoralle lähdössä sekki päässä.
On totta, että ratsastuksen apuvälineenä on oikea pohkeen ja alaruumiin käyttö tärkeää, sekä oikeanlaisen pohkeen ja ohjan välisen suhteen löytäminen. Että kun hevonen on rento ja kropastaan auki, takajalat polkevat alle kuin liikkeen starttaajana, hevonen pyrkii kohti kättä muttei sitä vasten ja tulee ohjaan ohjanpituuden säätelemällä tavalla - eli ennen kuin joku alkaa vetämään herneitä nenään viimeisestä lauseesta, niin tarkoitus lähinnä se, että kun hevonen on oikeasti avuilla, se vastaanottaa ohjaa sitä mukaa kuin sille annetaan, jopa kesken kilpailusuorituksen tulee olla sellainen fiilis, että ohjan voi antaa pidemmäksi ja hevonen pyrkii vapautta enemmän saadessaan eteen-alas.

Kouluratsastus ei ole vain takaosakäännöksen toistoa

- se on havainnollistamista mitä liikkeen erivaiheissa tapahtuu

Sitten on niitä, ketkä mieltävät ohjan käytön ratsastuksessa epäergonomiseksi ja hevosystävällisyyden vastaisena apuna. Ohjalla ei ole tarkoitus sahata päätä puolelta toiselle kuin jojoa, mutta ohjan hyväksikäyttö on ratsastuksessa hevosen liikkeen hienosäätöä. Vaikka pääpaino avuista tulisi jaloista, ei käsi voi vain lukittautua paikalle ja olla reagoimatta muutoksiin, jota hevoselta pyydät ja jota siinä tapahtuu. Jotkut pitävät saman ohjaspituuden läpiratsastuksen ja ajattelevat, etteivät vain repäisi suusta. Mutta ratsastaja tarvitsee ohjaa ratsastaessa. Ei se ole mikään väline oman tasapainon ylläpitämiseen ja tuen omalle keholle suusta hakemiseen, mutta ohja on osana sitä kokonaisuutta, jota hevonen sinulle tarjoaa. Osaava ratsastaja ymmärtää sen, että se mitä ohjaan tulee, on myös mittari itselle siitä, millaisessa tasapainossa ja miten hevonen itseään käyttää.
Muistan kuinka joskus hevospiireissä minua harmitti se, etten ole välttämättä harrastanut ratsastusta tai hevostelua ylipäätään niin paljoin kuin muut. Jotenkin sai sellaisen käsityksen, että kokemus mitataan vuosissa ja kyllähän se tuntuu vieläkin olevan se, millä ihmiset rehvastelevat toisilleen. Että vuodet kertovat kuinka paljon osaat ja mitä et. Onhan väitteessä perääkin, totta kai ammattitaito ja näkemys kasvavat vuosien harjoittelun myötä, mutta eivät vuodet kerro kuinka hyvä tai huono on. Emmekä me ole hyviä tai huonoja karkean kaavan mukaan, jokaisella ratsastajalla on osa-alueita, mitkä taitavat paremmin kuin toiset asiat ja se näkyy myös heikkouksien laidalla.
Mutta ratsastajan tärkein työväline ei ole hevonen (vaikkakin tärkeä ratsastuksen mahdollistamiseksi, ilmankin toki voi mennä), ei pohje, ei lihakset vaan oma pää. Se, miten ratsastat lähtee oikeasti päästäsi. Se, että olet ymmärtänyt miten ja miksi ja millä tavoin ratsastuksesi ja käsittelytapasi vaikuttavat hevoseen. Se ei tule vuosista, osa ei ymmärtäisi vaikka ratsastaisivat hamaan tulevaisuuteen saakka. Näkemys omasta ratsastustaidosta kehittyy mukanasi, mutta ei yksinään. Sitä tulee kehittää, sitä tulee haluta.

Myös hyppääminen vaatii päätä

- useat hevoset eivät yksinään estettä ylitä

Kuten olen aikaisemmin bloggauksessani kirjoittanut, kaikkea ei voi opettaa. Joskus ratsastusta ohjaavalla tulee ratsukon kohdalla hetki, ettei voi enää neuvoa, vaan enemmänkin kertoa omista tunnetiloistaan ja siitä millainen fiilis tulee, kun hevonen tekee työtä oikein. Sen huomaaminen ei lähde istunnasta, vaan asian havainnollistaminen omasta tunteesta.
Toissaviikolla Ypäjällä ratsastaessani oli maneesissa samaan aikaan valmennus ja ratsastaja kysyi, mistä tiedän milloin hevonen kävelee hyvin (kyseessä oli siis osaava ratsastaja, hyvin tarkoittaa rungostaan auki ja avuilla), niin valmentaja vastasi siihen 'Se pitää opetella tuntemaan'. Näinhän se menee. Ei auta, vaikka pihalla seisoisi oma tasokas hevonen, joka ohjat käteen ottaessa liikkuisi sievässä peräänannossa tai että käy viikottain huippuvalmentajan tunnilla, jos asioita ei sisäistä. Oppimia asioita ei ikinä voi siirtää, jos niitä ei osaa toteuttaa käytännössä. Sillä ei ole mitään tekemistä taidon kanssa, vaan siitä, että on ymmärtänyt asian. Jos pihassa seisoisi se tasokas mersu, joka osaisi piffit ja paffit ohjan liikkeen muutoksesta ja sarjavaihdot oman painon siirrosta, osaisitko pyytää näitä asioita tavalliselta hevoselta, vaikka oman kanssa se näyttäisi helpolta?
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ratsastan ennemmin huonoa hevosta hyvin kuin hyvää hevosta huonosti. Se kuulostaa rajulta, mutta niin se on. Jääkö siitä itselle ratsastuksellisessa hyötymielessä mitään, jos hevonen on täys automaatti?
Tai kuten Markus Scharmann sanoi tullessaan Ypäjälle klinikkaa pitämään: "Ollessani nuori, osa ikäisistäni oli ratsastustaidoiltaan luonnollisesti lahjakkaampia kuin minä. Mutta he mahdollisesti luottivat liikaa lahjoihinsa eivätkä keskittyneet tai halunneet parantaa sitä. Ja ajan myötä me, ketkä jaksoimme säntillisesti harjoitella ja todella halusimme parantaa osaamistamme, kehityimme, ja ohitimme ratsastustaidoillamme ne luontaiset lahjakkuudet".
Ei ole siis ainoana osatekijänä se, kuinka useasti pääset tai et pääse ratsastamaan, onko sinulla omaa hevosta vai ei, vaan perustana omalle ratsastuksellesi on sinä itse. Oma ajatuksesi ei kehity vain ratsastamalla vaan ihan oikeasti vain ajattelemalla. Ja jotta se ajatus muodostuu, pitää olla halua ja pitkäjänteisyyttä sen muodostamiseen.