"Ei tunnu nää ihmisetkään aina arvostavan hyvänolon osoitusta." |
Hevosen hyvinvoinnista
huolehtiminen ja sen ylläpitäminen on kattava käsite sekä
fyysisellä että mentaalisella puolella. Hevosen hyvinvointi on
kaiken tuloksen yhteinen summa, joka näkyy peilikuvana hevosesta
itsestään. Toiset kiinnittävät huomiota enemmän hevosen
perusilmeeseen ja sen olemukseen esimerkiksi hoitaessa tai
karsinassa. Terve hevonen havainnollistetaan yleensä katseesta ja
ruumiin elekielestä; silmät ovat kirkkaat, korvat valppaina
sivuilla tai kohdistettuna kohteeseen, johon hevonen kiinnittää
huomionsa, jalat ovat kuivat nivelten ja jänteiden kohdalta, eli
toisin sanoin jaloissa ei ilmene turvotusta, karva on kiiltävä ja
hevonen lepää rennosti neljällä jalalla tai lepuuttaa yhtä.
Tällaisena me havainnollistamme terveen hevosen. Miten reagoit, jos
kerron, että osa kohdista on vain silmänlumetta?
Mihin asioihin hevosen
omistaja kiinnittää ensin huomiota, mikäli huomaa jonkun edellä
mainituista kohdista kallistuvan suuntaan tai toiseen? Mistä
asioista alamme helposti hakemaan vikaa tai puutetta, jos hevonen on
kunnoltaan perusterve?
Hälytyskellomme huutavat heti
alitajunnassamme, että hevonen on kipeä. Sitten alkaakin selvitys,
että mistä. Yksi ensimmäisistä mieleemme kapuavista ajatuksista
kietoutuu ajatukseen, että selkähän sillä vaivaa. Me
harrastelijat ja amatöörit saatamme viedä käsiämme hevosen
selkärankaa pitkin ja odottaa kohtaa, jolloin hevonen ’niiaa’
kosketuksemme alla. Entäpä jos niin ei tapahdu?
Seuraavaksi siirrymme
varusteisiin, jotka mahdollisesti aiheuttavat sen epäilemämme
selkäkivun. Ja ei muutakuin tunnustelemaan satulaa ja sen
toppauksia. Mutta tosiasiahan on se, että me emme huomaa vikaa
satulassa, ellei siinä ole runko liki poikki tai toppaukset toiselta
vuosisadalta niin kovettuneet, että oma käsikin erottaa kuhmurat.
Jos runko on ehjä ja toppaukset sitä mukaan, soitamme hätää
kärsien satulasepälle, joka pullittaa satasen pelkästään siksi,
että käy toteamassa satulan olevan kunnossa ja aivan yhtä sopiva
kuin viimeksi kaksi viikkoa sitten, jolloin satula ostettiin.
Varmuuden vuoksi hevostaan rakastava omistaja kuitenkin laittaa
satulan ja huovan väliin lampaankarvaromaanin, jottei satula
vahingossakaan tuntuisi kovalta vasten hevosen selkää. Ja romaanin
hankintaan menikin sitten jo se toinen satanen.
Seuraavaksi siirrytään
voivottelemaan kuolaimia ja vasta tämän jälkeen huomioidaan
suitset. Syy tähän lienee niinkin yksinkertainen, että kuolaimia
voi hommata vähemmillä kustannuksilla ja ottaa kokeiluun vaikka
useampi etsiessä sitä ’oikeaa kuolainta’, joka on tarpeeksi
pehmeä, istuu hevosen suuhun eli toisinsanoen on anatomisesti
muotoiltu, mutta myös sellainen josta saa vipuvoimaa tarvittaessa.
Näillä kriteereillä ei muuta kuin kauppaan ostoksille. Mutta sitä
rataa mitä mukaan hevosenomistajat ovat viisaantuneet, niin ovat
myös kauppojen omistajat. Nykyisin on nimittäin myös mahdollisuus
vuokrata kuolaimia. Otat viikoksi käyttöön ja palautat, jos toteat
huonoksi valinnaksi. Toki tämä maksaa, mutta toisaalta, mikäli
päädyt kuolaimen ostoon, saat vuokrahinnan verran alennusta
kuolaimen hinnasta.
Ja yleensähän
hevosenomistajat nimenomaan kokeilevat eri kuolaimia vain
kokeilemisen ilosta. Ja taas kauppojen kassat kilisevät eikä rahan
tuloa voi estää – eikä menetystä hevosen omistajan laidalta.
Ennen kuin huomaatkaan, olet tuhlannut kokeilukuolaimiin saman
verran, millä olisit saanut ostettua jo kahdet ’peruskuolaimet’.
Mutta mitä niillä kaksilla, jos testissä on anatomiset kuolaimet.
Sehän on nyt in. Onneksi meille tavallisille tallaajille on keksitty
pelastukseksi internetin kirpputorit. Voi ostaa kuolaimen halvalla
eikä niinkään haittaa, jos ei sitten hepo siitä pidäkään.
Rahat meni kankkulan kaivoon, mutta niinhän sitä olisi mennyt
muutenkin. Ihmettelen, etteivät jotkut ole jo kirjoittelemassa
hevostalli.net:issä käytettyjen kuolaimien vaaroista – joku
tautihan siinä voi kulkeutua mukana. Päähän vain ei juolahtanut,
että käytettyjä ne vuokrakuolaimetkin ovat. Mutta ne varmaan
desinfioidaan kaupassa. Aivan varmasti.
Kun ollaan käyty kaikki
mahdolliset ongelmakohdat läpi, jäädään helposti seisomaan sormi
suussa. Missä vika? Ehkäpä vika tosiaan on selässä, mutta
ongelma ei varsinaisesti ole satulassa tai hevosen selässä. Usein
se nimittäin löytyy satulan päältä. Ironista? Alkupäätelmä
oli oikea, mutta syy väärä. Omistajat löytävät ehkä helposti
seurauksen, oli kyse kipeästä selästä, vääränlaisesta
kuolaimesta, epäsopivasta satulasta, mutta seuraus on aina syy
jostain. Siinä missä ratsastaja pystyy edesauttamaan hevosensa
terveyttä, voi hän myös sitä osaltaan heikentää. Ehkäpä
pelkistettyä, mutta silti totta.
Joka kerta, kun ratsastaja
nousee hevosen selkään, oli kyse sitten omasta tai jonkun muun
hevosesta, muokkaa hän hevosen kuntoa. Voit miettiä itseäsi. Jos
lähdet liikkumaan haluttomasti, laahaat jalkoja perässäsi kävellen
pieniä askeleita, on liikunta rasitetta, eikä niinkään hyvässä
mielessä. Väärin liikkuminen luo painetta nivelillesi eikä
oikeastaan edesauta kuntosi parantamista ollenkaan. Sama pätee
hevoseen.
Ratsastajien suusta kuulee
usein sanottavan sitä, että he suunnittelevat jo etukäteen, mitä
hevosensa kanssa sinä päivänä tekevät. Tämä metodi on väärä.
Ratsastaja ei voi tietää hevosensa mielentilaa ennen hevosen
nähdessään. Hän ei voi tietää, mitä hevonen juuri sinä
päivänä tarvitsee liikkuakseen oikein ja rennosti, ennen kuin on
istunut selkään. Tämä erottaa jyvät akanoista. Ratsastajan ja
harrastelijan erottaa juuri se kultainen keskitie, joka perustuu
hevosen hyvinvointiin. Harrastaja haluaa ratsastaa ja olla hevosen
kanssa omaksi ilokseen, vaikka tavoitteita olisikin myös
kilpailumielessä. Ratsastaja pyrkii kuitenkin ratsastamaan hevosensa
juuri yksilölle sopimalla tavalla, eikä niinkään omien halujensa
mukaan. Hän ei siis harjoittele laukanvaihtoja, mikäli laukannostot
rauhallisesta, tahdikkaasta ravista eivät onnistu.
Millaista siis on oikeanlainen
ratsastus ja miten se auttaa hevosta?
Monet varmasti kuulevat
sanottavan siitä, miten ratsastaa hevonen oikein päin. Se ei
kuitenkaan aina tarkoita oikeanlaista ratsastusta.
Oikein päin eli
työskentelymuodossa olevalla hevosella tarkoitetaan sitä,
että hevonen kulkee kuolaintuntumalla itseään kantaen, niska
korkeimpana kohtana ja rungostaan pyöreänä, mutta tämän tulisi
kuitenkin tapahtua niin, että ponnistus askeleisiin tulee
takajaloista eli hevonen kulkee peräänannossa. Tämä on siis suora
oppikirja esimerkki. Jälkimmäinen kohta vain usein on se, joka
ensimmäisenä unohdetaan, sillä sana ’oikein päin’
kohdistetaan niskan ja kaulan asentoon eli hevosen muotoon. Kun
hevonen kulkee ratsastajan apuja vastaan, niska nousee
jännityksen ja/tai kuolaimelle painamisen vuoksi. Tällöin hevonen
ei kulje enää luotiviivalla ja se lienee syynä myös siihen
käsitteeseen, että muoto kertoo ratsastajalle tasapainosta, jossa
hevonen kulkee.
Tämä on osittain totta.
Paine, jonka ratsastaja saa käteensä ohjan kautta, on kuin mittari
hevosen tasapainosta. Mutta toisaalta, sillä ei ole mitään
tekemistä työskentelymuodon kanssa. Hevonen kulkee tasapainossa,
kahden ohjan ja pohkeen välillä, kun sinulla on tunne selkään,
että voit koska tahansa, myös kesken kilpailuradan, myödätä
ohjista ja istunnasta siten, että se mahdollistaa hevosen
ratsastuksen eteen-alas.
Kun hevonen on rento ja
avuilla, sen ylälinjan raamin tulisi seurata kättä ja ohjaa
eteen-alas. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hevonen kulkee
pitkin ohjin vailla tuntumaa suuhun ja etuosaan. Kun ratsastus
kohdistuu eteen-alas, tarkoittaa se sitä, että pidemmällä ohjalla
ratsastajalla on mahdollisuus ratsastaa hevonen avonaisempaan,
pidempään muotoon. Eli vaikka hevosen keula laskeutuisi enemmän
maata kohden, sen tulisi silti pysyä pyöreänä. Pyöreä,
eteen-alas laskeutuva etulinja mahdollistaa myös avonaisemman
liikkeen hevosen selästä.
Hevosjooga
perustuu juuri tähän. Pidemmällä ohjastuntumalla pyritään
ratsastamaan hevonen eteen-alas, jolloin laskiessaan kaulaansa,
kuitenkin pyöreällä niskalla, se nostaa selkäänsä ja kantaa
ratsastajiaan selkänsä kautta, ei jalkojensa, joiden niveliin paine
kohdistuu, kun selkä laskee. Hevosjooga on kuin hienompi nimitys
perusratsastukselle.
Kun hevonen kulkee eteen-alas
kohdistuvassa muodossa, se kannustaa myös takajalkoja polkemaan
enemmän alle. On hevoselle työteliäisempää kulkea pyöreänä
alhaalla polkien kunnolla takajaloillaan alle kuin liikkua ns.
säästöliekillä pienin askelin kaula kaarella ja selän näin
ollen laskiessa. Kun runko myötää edestä alas ja takajalat vievät
liikettä etupäätä kohden, selkä nousee. Havainnollistavana
esimerkkinä voit kokeilla tätä itseesi. Ryhdistäydy siten, että
vedät lavat ja pään/niskan aavistuksen taaksepäin. Huomaatko
kuinka selkäsi kaartuu notkolle? Tämä ajatus liitetään usein
myös ratsastukseen. Mutta tosiasia on, että ryhdistäytyminen
ei tapahdu niskasta; se tulee koko rangasta.
Joskus eteenpäin pyrkivää
hevostakin pitää korjata ratsastamalla eteen. Ehkäpä tämä
kuulostaa oudolta, mutta mikäli allasi on hevonen, joka pyrkii eteen
ja sinä vedät ohjista taakse, ajattelet suuntaa koko ajan
’taaksepäin’, hevonen lyhentää askeliaan, jännittyy niskasta
ja laskee selän. Tämä ei ole haluttu suunta. Itse
henkilökohtaisesti miettisin tämän kaltaisen yksilön kohdalla,
mistä syy ’vääränlaiseen’ eteenpäin pyrkimykseen johtuu.
Onko kyseessä kenties tasapainon puute? Esimerkiksi nuoret hevoset
korvaavat tasapainoaan vauhdilla, sillä rakenne, ikä ja jo opitut
asiat eivät välttämättä vielä mahdollista kulkua oikein päin
pitkiä jaksoja. Ihmisen silmään saattaa näyttää, että hevonen
kulkee sievästi kaula kaarella, mutta ei välttämättä
varsinaisesti ole avuilla.
Oikealla tavalla tehty
perustyö alussa mahdollistaa myös oikeanlaisen liikkeen lopussa.
Hevonen, jonka liike on saatu kohdistumaan takaa eteen niin, että
ratsastaja on kannettuna selän kautta, mahdollistaa nyt myös
työskentelymuodon, jossa hevonen kulkee rehellisesti ohjan ja
pohkeen välissä. Tämä on mittari hevosen tasapainosta. Kun
olet ratsastanut sen syvälle eteen-alas ja nostat muodon ylös,
kohdistuuko ponnistus yhä takajaloista? Hevosen kulkiessa rennosti
etuosasta, polkien liikettä takapäästä ja tuntiessa gramman
molempien ohjien päässä, eli hevonen on työstetty eri vaiheiden
kautta myös tasaohjaiseksi, tiedät sen olevan avuilla. Tämä on
siis välikätenä siinä missä sekoitetaan oikein päin
kulkeminen ja oikeanlainen ratsastus. Vaikka hevosen saisi
kulkemaan niska-kaulaliittymästään ’oikein päin’ se ei
tarkoita, että hevonen olisi ratsastettuna oikeanlaisesti läpi
rungostaan. Ratsastajien katseiden tulisi avartua tässä asiassa;
sana ’oikein päin’ ei saisi yhdistää vain kaulan asentoon.
Sillä jotta hevonen kulkisi rehellisesti rungostaan oikein, sen
tulee käyttää selkäänsä liikkeessä.
Muodon ei tulisi olla
haluttu päämäärä vaan enemmänkin ratsastuksen sivutulos.
Tyytyväisesti kulkeva hevonen kulkee pyöreänä, muttei vain
niska-kaula liittymästä, vaan koko rungostaan. Ratsastajan
ajatuksen tulisi kohdistua enemmän selkään kuin kaulaan, sillä
siitähän vikaakin ensimmäisenä etsitään.
Aikaisemmin, kun kirjoitin
minkälaisen hevosen tunnistamme hyvinvoivaksi ja terveeksi ja
mainitsin osan kohtien oleva silmälumetta, tarkoitin asiaa lähinnä
sillä tavoin, ettei esimerkiksi pelkkä harjaaminen saa hevosen
karvaa kiiltämään. Hevonen, joka voi hyvin mieleltään ja
ruumiiltaan, joka saa tarvitsemaansa liikuntaa päivittäin, ilmentää
terveen hevosen leimaa. Kun hevonen liikutetaan sen tarpeiden
mukaisella tavalla saa karvankin kiiltämään, uskokaa tai älkää.
Oikeanlainen ratsastus parantaa hevosen verenkiertoa ja tämä on se,
mihin harjaamisellakin pyrimme. Emme vain puhdistamaan likaa turkista
vaan saamaan ääreisverenkierron vilkkaammaksi. Kun laskeudut
hevosen selästä alas on kaksi asiaa, mistä voit heti päällepäin
sanoa, onko hevonen liikkunut oikein:
1) Lepuuttaako jotain
jalkaansa, jakautuuko paino eri jaloille? Tasapainossa kulkenut
hevonen myös seisoo tasapainossa. Paino kohdistuu kaikille
neljälle jalalle, myös ratsastuksen jälkeen.
2) Missä asennossa selkä on?
Muutos ei tapahdu yhdessä eikä kahdessa ratsastuskerrassa
radikaalisti, mutta mikäli ratsastaja on onnistunut saamaan
hevosensa selän pyöreäksi ratsastuksellaan, selän asento paranee
myös levossa. Mikäli ratsastus on aiheuttanut selän laskemista,
lyhyillä askelilla kulkua, myös selkä ns. notkistuu. Huom! Asiaa
ei saa nyt ottaa liian kirjaimellisesti, joillekin roduille on
ominaisempaa notkompi selkä. Mutta ratsastuksella tosiaan voit saada
selän asentoa suoremmaksi.
Eli seuraavaksi, kun etsimme
epäkohtaa hevosen hyvinvoinnista, kohdistetaan katseet itseemme.
Tuhlataan rahamme ennemmin valmennukseen meille ja hevosille, sillä
ratsastaja on se, joka voi merkittävästi osaltaan parantaa hevosen
hyvinvointia. En nyt aliarvioi sopivien varusteiden sijaa
hyvinvoinnissa, mutta tosiasiahan on se, että hevonen kyllä kestää
satulan, joka ei ole täydellinen napakymppi selkään. Harvemmin ne
ovatkaan. Mutta esimerkiksi ratsuttajat käyttävät ratsastettavilla
hevosillaan yhtä ja samaa satulaa, joka sopii itse ratsastajalle
parhaiten. Sillä ratsastajalle sopiva satula parantaa, vai pitäisikö
sanoa enemmänkin maximaalistaa, ratsastajan suoritusta. Hevonen
kykenee siis liikkumaan oikein myös hieman epäsopivan satulan alla,
jos ratsastajat pystyvät ne oikein ratsastamaan.