Oikeanlaista ratsastusta vai oikein päin ratsastusta?

"Ei tunnu nää ihmisetkään aina arvostavan hyvänolon osoitusta."

Hevosen hyvinvoinnista huolehtiminen ja sen ylläpitäminen on kattava käsite sekä fyysisellä että mentaalisella puolella. Hevosen hyvinvointi on kaiken tuloksen yhteinen summa, joka näkyy peilikuvana hevosesta itsestään. Toiset kiinnittävät huomiota enemmän hevosen perusilmeeseen ja sen olemukseen esimerkiksi hoitaessa tai karsinassa. Terve hevonen havainnollistetaan yleensä katseesta ja ruumiin elekielestä; silmät ovat kirkkaat, korvat valppaina sivuilla tai kohdistettuna kohteeseen, johon hevonen kiinnittää huomionsa, jalat ovat kuivat nivelten ja jänteiden kohdalta, eli toisin sanoin jaloissa ei ilmene turvotusta, karva on kiiltävä ja hevonen lepää rennosti neljällä jalalla tai lepuuttaa yhtä. Tällaisena me havainnollistamme terveen hevosen. Miten reagoit, jos kerron, että osa kohdista on vain silmänlumetta?

Mihin asioihin hevosen omistaja kiinnittää ensin huomiota, mikäli huomaa jonkun edellä mainituista kohdista kallistuvan suuntaan tai toiseen? Mistä asioista alamme helposti hakemaan vikaa tai puutetta, jos hevonen on kunnoltaan perusterve?

Hälytyskellomme huutavat heti alitajunnassamme, että hevonen on kipeä. Sitten alkaakin selvitys, että mistä. Yksi ensimmäisistä mieleemme kapuavista ajatuksista kietoutuu ajatukseen, että selkähän sillä vaivaa. Me harrastelijat ja amatöörit saatamme viedä käsiämme hevosen selkärankaa pitkin ja odottaa kohtaa, jolloin hevonen ’niiaa’ kosketuksemme alla. Entäpä jos niin ei tapahdu?

Seuraavaksi siirrymme varusteisiin, jotka mahdollisesti aiheuttavat sen epäilemämme selkäkivun. Ja ei muutakuin tunnustelemaan satulaa ja sen toppauksia. Mutta tosiasiahan on se, että me emme huomaa vikaa satulassa, ellei siinä ole runko liki poikki tai toppaukset toiselta vuosisadalta niin kovettuneet, että oma käsikin erottaa kuhmurat. Jos runko on ehjä ja toppaukset sitä mukaan, soitamme hätää kärsien satulasepälle, joka pullittaa satasen pelkästään siksi, että käy toteamassa satulan olevan kunnossa ja aivan yhtä sopiva kuin viimeksi kaksi viikkoa sitten, jolloin satula ostettiin. Varmuuden vuoksi hevostaan rakastava omistaja kuitenkin laittaa satulan ja huovan väliin lampaankarvaromaanin, jottei satula vahingossakaan tuntuisi kovalta vasten hevosen selkää. Ja romaanin hankintaan menikin sitten jo se toinen satanen.

Seuraavaksi siirrytään voivottelemaan kuolaimia ja vasta tämän jälkeen huomioidaan suitset. Syy tähän lienee niinkin yksinkertainen, että kuolaimia voi hommata vähemmillä kustannuksilla ja ottaa kokeiluun vaikka useampi etsiessä sitä ’oikeaa kuolainta’, joka on tarpeeksi pehmeä, istuu hevosen suuhun eli toisinsanoen on anatomisesti muotoiltu, mutta myös sellainen josta saa vipuvoimaa tarvittaessa. Näillä kriteereillä ei muuta kuin kauppaan ostoksille. Mutta sitä rataa mitä mukaan hevosenomistajat ovat viisaantuneet, niin ovat myös kauppojen omistajat. Nykyisin on nimittäin myös mahdollisuus vuokrata kuolaimia. Otat viikoksi käyttöön ja palautat, jos toteat huonoksi valinnaksi. Toki tämä maksaa, mutta toisaalta, mikäli päädyt kuolaimen ostoon, saat vuokrahinnan verran alennusta kuolaimen hinnasta.

Ja yleensähän hevosenomistajat nimenomaan kokeilevat eri kuolaimia vain kokeilemisen ilosta. Ja taas kauppojen kassat kilisevät eikä rahan tuloa voi estää – eikä menetystä hevosen omistajan laidalta. Ennen kuin huomaatkaan, olet tuhlannut kokeilukuolaimiin saman verran, millä olisit saanut ostettua jo kahdet ’peruskuolaimet’. Mutta mitä niillä kaksilla, jos testissä on anatomiset kuolaimet. Sehän on nyt in. Onneksi meille tavallisille tallaajille on keksitty pelastukseksi internetin kirpputorit. Voi ostaa kuolaimen halvalla eikä niinkään haittaa, jos ei sitten hepo siitä pidäkään. Rahat meni kankkulan kaivoon, mutta niinhän sitä olisi mennyt muutenkin. Ihmettelen, etteivät jotkut ole jo kirjoittelemassa hevostalli.net:issä käytettyjen kuolaimien vaaroista – joku tautihan siinä voi kulkeutua mukana. Päähän vain ei juolahtanut, että käytettyjä ne vuokrakuolaimetkin ovat. Mutta ne varmaan desinfioidaan kaupassa. Aivan varmasti.

Kun ollaan käyty kaikki mahdolliset ongelmakohdat läpi, jäädään helposti seisomaan sormi suussa. Missä vika? Ehkäpä vika tosiaan on selässä, mutta ongelma ei varsinaisesti ole satulassa tai hevosen selässä. Usein se nimittäin löytyy satulan päältä. Ironista? Alkupäätelmä oli oikea, mutta syy väärä. Omistajat löytävät ehkä helposti seurauksen, oli kyse kipeästä selästä, vääränlaisesta kuolaimesta, epäsopivasta satulasta, mutta seuraus on aina syy jostain. Siinä missä ratsastaja pystyy edesauttamaan hevosensa terveyttä, voi hän myös sitä osaltaan heikentää. Ehkäpä pelkistettyä, mutta silti totta.

Joka kerta, kun ratsastaja nousee hevosen selkään, oli kyse sitten omasta tai jonkun muun hevosesta, muokkaa hän hevosen kuntoa. Voit miettiä itseäsi. Jos lähdet liikkumaan haluttomasti, laahaat jalkoja perässäsi kävellen pieniä askeleita, on liikunta rasitetta, eikä niinkään hyvässä mielessä. Väärin liikkuminen luo painetta nivelillesi eikä oikeastaan edesauta kuntosi parantamista ollenkaan. Sama pätee hevoseen.

Ratsastajien suusta kuulee usein sanottavan sitä, että he suunnittelevat jo etukäteen, mitä hevosensa kanssa sinä päivänä tekevät. Tämä metodi on väärä. Ratsastaja ei voi tietää hevosensa mielentilaa ennen hevosen nähdessään. Hän ei voi tietää, mitä hevonen juuri sinä päivänä tarvitsee liikkuakseen oikein ja rennosti, ennen kuin on istunut selkään. Tämä erottaa jyvät akanoista. Ratsastajan ja harrastelijan erottaa juuri se kultainen keskitie, joka perustuu hevosen hyvinvointiin. Harrastaja haluaa ratsastaa ja olla hevosen kanssa omaksi ilokseen, vaikka tavoitteita olisikin myös kilpailumielessä. Ratsastaja pyrkii kuitenkin ratsastamaan hevosensa juuri yksilölle sopimalla tavalla, eikä niinkään omien halujensa mukaan. Hän ei siis harjoittele laukanvaihtoja, mikäli laukannostot rauhallisesta, tahdikkaasta ravista eivät onnistu.

Millaista siis on oikeanlainen ratsastus ja miten se auttaa hevosta?

Monet varmasti kuulevat sanottavan siitä, miten ratsastaa hevonen oikein päin. Se ei kuitenkaan aina tarkoita oikeanlaista ratsastusta.

Oikein päin eli työskentelymuodossa olevalla hevosella tarkoitetaan sitä, että hevonen kulkee kuolaintuntumalla itseään kantaen, niska korkeimpana kohtana ja rungostaan pyöreänä, mutta tämän tulisi kuitenkin tapahtua niin, että ponnistus askeleisiin tulee takajaloista eli hevonen kulkee peräänannossa. Tämä on siis suora oppikirja esimerkki. Jälkimmäinen kohta vain usein on se, joka ensimmäisenä unohdetaan, sillä sana ’oikein päin’ kohdistetaan niskan ja kaulan asentoon eli hevosen muotoon. Kun hevonen kulkee ratsastajan apuja vastaan, niska nousee jännityksen ja/tai kuolaimelle painamisen vuoksi. Tällöin hevonen ei kulje enää luotiviivalla ja se lienee syynä myös siihen käsitteeseen, että muoto kertoo ratsastajalle tasapainosta, jossa hevonen kulkee.

Tämä on osittain totta. Paine, jonka ratsastaja saa käteensä ohjan kautta, on kuin mittari hevosen tasapainosta. Mutta toisaalta, sillä ei ole mitään tekemistä työskentelymuodon kanssa. Hevonen kulkee tasapainossa, kahden ohjan ja pohkeen välillä, kun sinulla on tunne selkään, että voit koska tahansa, myös kesken kilpailuradan, myödätä ohjista ja istunnasta siten, että se mahdollistaa hevosen ratsastuksen eteen-alas.

Kun hevonen on rento ja avuilla, sen ylälinjan raamin tulisi seurata kättä ja ohjaa eteen-alas. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hevonen kulkee pitkin ohjin vailla tuntumaa suuhun ja etuosaan. Kun ratsastus kohdistuu eteen-alas, tarkoittaa se sitä, että pidemmällä ohjalla ratsastajalla on mahdollisuus ratsastaa hevonen avonaisempaan, pidempään muotoon. Eli vaikka hevosen keula laskeutuisi enemmän maata kohden, sen tulisi silti pysyä pyöreänä. Pyöreä, eteen-alas laskeutuva etulinja mahdollistaa myös avonaisemman liikkeen hevosen selästä.

Hevosjooga perustuu juuri tähän. Pidemmällä ohjastuntumalla pyritään ratsastamaan hevonen eteen-alas, jolloin laskiessaan kaulaansa, kuitenkin pyöreällä niskalla, se nostaa selkäänsä ja kantaa ratsastajiaan selkänsä kautta, ei jalkojensa, joiden niveliin paine kohdistuu, kun selkä laskee. Hevosjooga on kuin hienompi nimitys perusratsastukselle.

Kun hevonen kulkee eteen-alas kohdistuvassa muodossa, se kannustaa myös takajalkoja polkemaan enemmän alle. On hevoselle työteliäisempää kulkea pyöreänä alhaalla polkien kunnolla takajaloillaan alle kuin liikkua ns. säästöliekillä pienin askelin kaula kaarella ja selän näin ollen laskiessa. Kun runko myötää edestä alas ja takajalat vievät liikettä etupäätä kohden, selkä nousee. Havainnollistavana esimerkkinä voit kokeilla tätä itseesi. Ryhdistäydy siten, että vedät lavat ja pään/niskan aavistuksen taaksepäin. Huomaatko kuinka selkäsi kaartuu notkolle? Tämä ajatus liitetään usein myös ratsastukseen. Mutta tosiasia on, että ryhdistäytyminen ei tapahdu niskasta; se tulee koko rangasta.

Joskus eteenpäin pyrkivää hevostakin pitää korjata ratsastamalla eteen. Ehkäpä tämä kuulostaa oudolta, mutta mikäli allasi on hevonen, joka pyrkii eteen ja sinä vedät ohjista taakse, ajattelet suuntaa koko ajan ’taaksepäin’, hevonen lyhentää askeliaan, jännittyy niskasta ja laskee selän. Tämä ei ole haluttu suunta. Itse henkilökohtaisesti miettisin tämän kaltaisen yksilön kohdalla, mistä syy ’vääränlaiseen’ eteenpäin pyrkimykseen johtuu. Onko kyseessä kenties tasapainon puute? Esimerkiksi nuoret hevoset korvaavat tasapainoaan vauhdilla, sillä rakenne, ikä ja jo opitut asiat eivät välttämättä vielä mahdollista kulkua oikein päin pitkiä jaksoja. Ihmisen silmään saattaa näyttää, että hevonen kulkee sievästi kaula kaarella, mutta ei välttämättä varsinaisesti ole avuilla.

Oikealla tavalla tehty perustyö alussa mahdollistaa myös oikeanlaisen liikkeen lopussa. Hevonen, jonka liike on saatu kohdistumaan takaa eteen niin, että ratsastaja on kannettuna selän kautta, mahdollistaa nyt myös työskentelymuodon, jossa hevonen kulkee rehellisesti ohjan ja pohkeen välissä. Tämä on mittari hevosen tasapainosta. Kun olet ratsastanut sen syvälle eteen-alas ja nostat muodon ylös, kohdistuuko ponnistus yhä takajaloista? Hevosen kulkiessa rennosti etuosasta, polkien liikettä takapäästä ja tuntiessa gramman molempien ohjien päässä, eli hevonen on työstetty eri vaiheiden kautta myös tasaohjaiseksi, tiedät sen olevan avuilla. Tämä on siis välikätenä siinä missä sekoitetaan oikein päin kulkeminen ja oikeanlainen ratsastus. Vaikka hevosen saisi kulkemaan niska-kaulaliittymästään ’oikein päin’ se ei tarkoita, että hevonen olisi ratsastettuna oikeanlaisesti läpi rungostaan. Ratsastajien katseiden tulisi avartua tässä asiassa; sana ’oikein päin’ ei saisi yhdistää vain kaulan asentoon. Sillä jotta hevonen kulkisi rehellisesti rungostaan oikein, sen tulee käyttää selkäänsä liikkeessä.

Muodon ei tulisi olla haluttu päämäärä vaan enemmänkin ratsastuksen sivutulos. Tyytyväisesti kulkeva hevonen kulkee pyöreänä, muttei vain niska-kaula liittymästä, vaan koko rungostaan. Ratsastajan ajatuksen tulisi kohdistua enemmän selkään kuin kaulaan, sillä siitähän vikaakin ensimmäisenä etsitään.

Aikaisemmin, kun kirjoitin minkälaisen hevosen tunnistamme hyvinvoivaksi ja terveeksi ja mainitsin osan kohtien oleva silmälumetta, tarkoitin asiaa lähinnä sillä tavoin, ettei esimerkiksi pelkkä harjaaminen saa hevosen karvaa kiiltämään. Hevonen, joka voi hyvin mieleltään ja ruumiiltaan, joka saa tarvitsemaansa liikuntaa päivittäin, ilmentää terveen hevosen leimaa. Kun hevonen liikutetaan sen tarpeiden mukaisella tavalla saa karvankin kiiltämään, uskokaa tai älkää. Oikeanlainen ratsastus parantaa hevosen verenkiertoa ja tämä on se, mihin harjaamisellakin pyrimme. Emme vain puhdistamaan likaa turkista vaan saamaan ääreisverenkierron vilkkaammaksi. Kun laskeudut hevosen selästä alas on kaksi asiaa, mistä voit heti päällepäin sanoa, onko hevonen liikkunut oikein:

1) Lepuuttaako jotain jalkaansa, jakautuuko paino eri jaloille? Tasapainossa kulkenut hevonen myös seisoo tasapainossa. Paino kohdistuu kaikille neljälle jalalle, myös ratsastuksen jälkeen.

2) Missä asennossa selkä on? Muutos ei tapahdu yhdessä eikä kahdessa ratsastuskerrassa radikaalisti, mutta mikäli ratsastaja on onnistunut saamaan hevosensa selän pyöreäksi ratsastuksellaan, selän asento paranee myös levossa. Mikäli ratsastus on aiheuttanut selän laskemista, lyhyillä askelilla kulkua, myös selkä ns. notkistuu. Huom! Asiaa ei saa nyt ottaa liian kirjaimellisesti, joillekin roduille on ominaisempaa notkompi selkä. Mutta ratsastuksella tosiaan voit saada selän asentoa suoremmaksi.

Eli seuraavaksi, kun etsimme epäkohtaa hevosen hyvinvoinnista, kohdistetaan katseet itseemme. Tuhlataan rahamme ennemmin valmennukseen meille ja hevosille, sillä ratsastaja on se, joka voi merkittävästi osaltaan parantaa hevosen hyvinvointia. En nyt aliarvioi sopivien varusteiden sijaa hyvinvoinnissa, mutta tosiasiahan on se, että hevonen kyllä kestää satulan, joka ei ole täydellinen napakymppi selkään. Harvemmin ne ovatkaan. Mutta esimerkiksi ratsuttajat käyttävät ratsastettavilla hevosillaan yhtä ja samaa satulaa, joka sopii itse ratsastajalle parhaiten. Sillä ratsastajalle sopiva satula parantaa, vai pitäisikö sanoa enemmänkin maximaalistaa, ratsastajan suoritusta. Hevonen kykenee siis liikkumaan oikein myös hieman epäsopivan satulan alla, jos ratsastajat pystyvät ne oikein ratsastamaan.

"Hyvinvointi lähtee hyppäämisestä!" T. Cinza