Uusia aikatauluja

Marraskuun alussa pidimme ns. "tallihenkilökunnan" kokouksen, jossa puhuttiin muiden asioiden ohella minun aikatauluistani. Sain Karolta listan, johon oli kirjattu tulevien päivien tehtävät, ja jotka olisivat minun vastuullani siitä päivästä eteenpäin. Koska olen huomattavasti jäljessä blogieni tekstejä - laskujeni mukaan kolme tai neljä viikkoa - kirjailen tähän rutiinipäiväni, jonka Karon kanssa sovimme. Myöhemmässä blogikirjoituksessa tulen kertomaan syyn blogini hiljaisuuteen

Päivä aikatauluni

• Klo 7.00 - Aamutalli alkaa. Minun vastuullani on kaksi pihattoa, niinsanotut "iso-" ja "pikkupihatto". Isopihatto on päätallin vieressä ja siellä majailee neljä hevosta. Aloitan aamuni ruokkimalla ne sekä heinällä että väkirehuilla (jokaisella hevosella erikseen laadittu ruoka-annos). Pidän huolta, etteivät hevoset syötyään mene hitaampien ruokailijoiden kupille. Kun hevoset oat rehunsa syöneet, täytän veden ja siirryn pikkupihattoon. Pikkupihatossa on tällä hetkellä yksi hevonen ja kolme ponia. Aloitan näiden kanssa myös ruokien jakamisella ja tämän jälkeen siivoan pihaton, pikkupihaton sekä sisä- että ulkopuolelta ja isomman vain sisältä sekä haravoin edustan, jottei olkea/heinää jää pihaton edustalle ja tee siitä mutavelliä. Sekä tallissa että pihatoissa käytetään olkikuivitusta. Molemmissa pihatoissa on yleensä valmiina olkipaali, josta revitään olkea aina tarvittaessa. Lisään vedet, lakaisen heinäalueen ja haravoin molempien pihattojen edustan.
•  Klo 10.00 - Ensimmäinen Karon ratsastettava valmiina, harjattuna, varustettuna ja kävelytettynä/juoksutettuna.
• Klo 10.45 - Toinen hevonen harjattuna, varustettuna, kävelytettynä ja juoksutettuna. Otan ensimmäisen hevosen vastaan ja hoidan pois; pesu, jalkojen kylmäys, linimentin laitto tarvittaessa, loimitus, värinäkoneeseen laitto (yleensä n. 15min) ja kävelytys.
• Klo 11.30 - Kolmas hevonen valmiina ja toisen hevosen vastaanotto varusteiden pois ottamiseen ynnämuihin hoitotoimenpiteisiin.
• Klo 12.15 - Neljäs hevonen valmiina. Edellisen hevosen poisotto, hoito ja oma ruokapaussi.
• Klo 13.00 - Karon ruokapaussi. Hoidan ratsastetun hevosen ja talutan maastakäsin Roosaa puolesta tunnista kolmeen varttiin ja laitan Karolle yleensä viimeisen hevosen kuntoon.
• Klo 14.00 - Muita hommia: klippausta, maalausta, siivoamista tai passi-hevosen ratsastusta.
• Klo 15.00 Mikäli päivälleni on muita ratsastettavia, aloitan niiden liikutuksen. Esimerkiksi 2.-8.11 liikutettavanani oli budjonnyi tamma Dilma ja puoliveritamma Alexa. Heidät hoidin ja ratsastin iltapäivästä.

 
 Alexasta minulla ei valitettavasti ole kuvia, kuten ei Dilmastakaan. Koska ratsastuskuvani Vaskiosta ovat yleensä vähillä, käytän joko aijempia kuvia/videoita tai kotona otettuja kuvia viikonlopulta. Alexa on kuitenkin opettanut minulle paljon.
Vaikka hevonen pitäisi kaiken järjen mukaan ratsastaa pohkeesta ohjaa kohti, jokainen varmasti välillä kääntääkin ajatuksen päässään toisin päin, koska se on helpointa. Joka kerta, jos syyllistyn tähän, Alexa huomauttaa kuitenkin elekielellään, että rehellinen ratsastus pohkeesta tuntumaa kohti palkitaan. Ratsastan Alexan aina kevyellä ohjastuntumalla eteenalas noin puolen tunnin ajan. Teen käynnissä paljon voltteja, joissa väistätän takapäätä ympyrän ulkopuolelle ja takaosakäännöksiä. Ravissa työstän paljon ympyröillä ennenkuin alan vähitellen kokoamaan eteen. Vaikka ohjaa lyhennetään, hevosen tulisi sopeutua muutokseen ja oikein ratsastettuna se ei ala vähentämään tempoaan tai hakeutumalla suuhun tulevasta paineesta poispäin jännittämällä niskansa.
Jos olen ottanut Alexan liian nopeasti eteen tai jo alussa vaatinut pyöreää kaulaa ja selkää, se vastustelee apujani. Joten muistakaa, työstäkää käynti hyväksi ennenkuin siirrytte toiseen askellajiin. Miten muuten saatte koottua ja parannettua ravia, jos käynnissäkin hevonen kulkee kirahvina pää pitkällä?  Jos minusta hevosella - tai minulla - on ratsastuksellisesti huonompi päivä, en työstä hevosta välttämättä ollenkaan laukassa. Keskityn käyntiin ja raviin ja kun hevonen tuntuu hyvältä, lopetan. En vaadi vielä lisää ja vielä lisää, jos päivä on tuntunut nihkeältä muutenkin.
Mutta kuten olin sanomassa, Alexalla tuli taas sellainen fiilis, että tästä ratsastuksessa on kyse. Laukassa ongelmanamme on ollut se, miten saan vasemman takajalan laukkaan mukaan, että se pyörii kunnolla, eikä ole laukan ja peitsin sekoitusta. Mutta kun todella olin työstänyt ensin pidemmällä ohjalla ja sitten todella ratsastanut pohkeesta ohjaan, oli laukka parasta, missä olen vähän aikaan istunut.
Ja nämä onnistumisen tunteet ovat se, mikä pitää tämän lajin mielenkiinnon yllä. Niitä pitää saada, jottei ratsastuksesta tule aina vain suorittamista.  

Ratsastajaksi tulee ratsastamalla

Työssäoppimiseni alettua Vakiossa, Koivumäen tallilla, aloitin blogini pidon kouluani varten. Pidettyäni kuitenkin tämän kaikille julkisena, olen saanut lukijoiltani kysymyksiä siitä, miten ratsastan hevoset ensin pyöreiksi tuntumalle eteen-alas ja haen sieltä raamin, muodon ja peräänannon. Koska olen jäljessä tekstejä, joita minun olisi pitänyt kirjoittaa, ajattelin omistaa tämän postauksen heille, jotka tunnollisesti ovat seuranneet blogini ahkeraa päivitystä alusta alkaen ja niin sanotusti vastata lukijoiden kysymyksiin.

Miksi?
- Yksinkertaisesti siksi, että hevosen ratsastettavuuteen kuuluu muukin kuin kaula. Kun ratsastajat oppivat näkemään, mikä on kaunista silmälle, pitää aloittaa tunnustelu; mikä tuntuu hyvälle. Mitä ratsastaja selästä näkee on hevosen etuosa, lavat, kaula ja pää, mutta mitä katsoja näkee maasta on hevosen koko runko. Vastoin käsityksiä, koulutuomari ei arvostele hevosen muotoa, vaan kokonaisuutta. Te onnekkaat joilla on oman tai muun omistaman hevosen kautta mahdollisuus kisoissa käymiseen, lukekaa tarkkaan, mitä arvostelupaperin lopussa lukee.

Askellaji (vapaus ja säännöllisyys) ; eli miten hevonen pyrkii eteenpäin. Pureeko vasten kuolainta nakellen niskojaan vai näyttääkö rennolta ja tyytyväiseltä? Ja ystävät rakkaat huomioikaa myös, että jos ajatellaan jotain niinkin "normaalia" ohjelmaa kuin helppo B, hevosen ei tule kulkea luotiviivalla itseään ja ratsastajaan puhtaasti kantaen. Jo sivustakatsojatkin huomaavat prosentteja kuunnellessaan, että tuomarit arvostavat enemmän ratsukkoa, joka suorittaa annetut tehtävät pisteestä pisteeseen, hevonen kulkee rennosti ja pyrkii mielellään eteen kuin ratsukkoa, joka kulkee hieman joka suuntaan vedettynä, hevonen pingotettuna niille sijoilleen ja askeleen ollessa lyhyttä ja pientä. Se ei ole peräänantoa.
Lennokkuus (eteenpäinpyrkimys, askeleen joustavuus, selän jäntevyys ja takaosan työstö) ; no nyt päästiin lempiaiheeseeni! Lukekaapas uudestaan tuo rimpla ja kiinnittäkää huomiota viimeisiin sanoihin. Siellä se lukee mustaa valkoisella.Takaosan työstö. Sieltä se liike lähtee! Kun on jotain takana, on jotain mitä ottaa eteen! Jos ratsastat hevosta joka päivä samalla tavalla vetämällä pään kahden ohjan väliin virkkuukoukuksi, istua tapitat ja jarrutat hevosen askelta, tapahtuu ennen pitkää se, mistä olen alkanut toitottaa. Pää nousee, selkä laskee, askel huononee. Hevonen joka on "ratsastettu väärin", menettää ensimmäisenä lihakset takapäästään. Askellaji, mikä huononee ennen muita, on käynti. Ja loppupeleissä se on se vaikein askellaji ratsastaa.
Kuuliaisuus (tarkkaavaisuus ja luottavuus, sopusointuisuus, liikkeiden keveys) ; kun hevonen on läpi, voit ratsastaa vaikka pitkin ohjin ja hevonen mukautuu sinun tekemiin muutoksiin, eikä toisin päin. Kun toiin päin tapahtuu, tämä on yleensä se, mistä ongelmat alkavat. Jokunen blogipäivitys sitten puhuin siitä, etten aikaisemmin olisi ikinä voinut kuvitella ratsastavani hevosta peräänantoon pitkin ohjin. En olisi. Mutta kas kummaa kun hevonen kulkee vapaammiin ja luottavaisemmin, kyttäilemättä joka nurkkaa. Ja kun ajatellaan liikkeyden keveyttä, ratsastan itse hevoset ensin pyrkimään eteen. Kun ne ovat ohjan ja pohkeen välissä, pyydän niitä samalla eteen kun jään itse liikettä vastaan. Eli sen sijaan, että hevonen lähtisi vetämään Vermoon hiittiä, se nouseekin ylös.

Ratsastajan asento ja istunta, apujen moitteettomuus ja teho ; Kaikki lähtee sieltä korvien välistä. Pääasiassa siis sinun, ei hevosen. Jos hevonen kulkee hyvin kotona, mutta kisoissa on jännittynyt kuin viulun kieli, mieti kaksi kertaa. Stressaako tilannetta enemmän hevonen vai ratsastaja? Usko pois, minä tiedän miltä tuntuu, kun suorituspaineet vaikuttavat ratsastukseen.

Miten?
- Tähän onkin sitten monta vastausta. Mikään ei ole väärä, eikä mikään oikea. Kun alkaa rakentamaan ratsastajan uraa, ottaa neuvon sieltä, toisen täältä ja pikku hiljaa alkaa muodostua käsitys omasta ratsastuksesta. Siitä, millä sinä saat hevoset toimimaan. Ei ole oikeaa, ainutta tapaa suoraan oppikirjasta opiskeltuna, vaan ratsastusta koetaan, nähdään ja sisäistetään. Paras valmentajasi ja opettajanasi toimii se kulkupeli allasi. Lue hevosta, niin huomaat milloin toimit oikein ja milloin hevosesi kehottaa sinua muuttamaan apujasi.
Alkukäynneissä käytän paljon voltteja, avo- ja sulkutaivutuksia ympyröillä ja suorilla urilla sekä väistöjä. Miksi? Kehotan hevosta astumaan takajaloillaan alleen. Käyntiä ratsastan yksilöstä riippuen vähintään vartin. Kun hevonen on avuilla, on helpompaa siirtyä seuraavaan askellajiin. Se ei siis tarkoita, että hevonen olisi tässä vaiheessa vielä läpi.

Ravia työstän yleensä eniten. Miksi? Tässä vaiheessa haluan hevosen reagoivan nopemmin ja tarkemmin apuihini. Kun hevonen on saanut vertyä ja venyttää itseään kulkemalla pyöreänä eteen-alhaalla, koon vaiheittain sitä eteen. En siis repäise rentoa hevosta, työtä jota olen tehnyt viimeisen puoli tuntia, heti eteen ja sano, että siihen jäät, hyväksy se. Jos hevonen vastustelee, etsin syytä siihen. Mikä ei onnistunut? Muutinko huomaamatta istunnassani jotain, vaadinko liian nopeasti liian paljon? Ja kuten palikkatornista, jos yksi pala on huonosti, koko torni romahtaa ja sitä en halua tapahtuvan. Olen kokenut sen niin monta kertaa ja tulen varmasti vielä kokemaan, mutta yritys on se, ettei hevonen reagoi vastustelevasti apuihin. Jos näin kuitenkin tapahtuu, palaan ensimmäisiin palikoihin ja koon tornin uudelleen.
Laukkatehtävät yhdistän raviin. Nostot, väistöt, taivutukset.. Näillä hevosen saa avuille. Jos hevonen on tuntunut jäykältä ravissa, annan sen laukata reippaammassa, vapaammassa tempossa laukassa rajoittamatta liikettä yhtään edestä. Usein hevoset tuntuvat paremmilta ravissakin laukkaamisen jälkeen, koska käynti ja laukka ovat todellisuudessa parhaita verryttelymuotoja. Jos hyppään esteitä, en käytä niinkään ravin työstämiseen aikaa, vaan rentouden hakemiseen.
Hyvän ratsastajan tunnistaa hänen kyvystään muokata ratsastustaan hevosille yksilöllisesti sopivaksi. Toiset hevoset vertyvät nopeammin toiset hitaammin, toisilla on luontainen kyky pyrkiä peräänantoon, osa roikottaa jalkojaan lahnana perässä. Silti käytännössä huonoa hevosta ei olekaan.

Satulalla vai ilman?

Olen viimeksi päivittänyt blogiani melkein kuukausi sitten. Pahoittelen epäaktiivisuuttani, mutta aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt blogin kirjoittamiseen. 19-25.10 olevalla viikolla, olin poissa Vaskiosta maanantai-tiistai päivät kuumeen nousun vuoksi. Valitettavasti tämä flunssaperäinen mikälie tauti on tullut mitä ilmeisemmin jäädäkseen, sillä tukkoisuus vaivaa yhä.
On kahdenlaisia hevosihmisiä ja kahdenlaisia eriäviä mielipiteitä ilman satulaa menosta. On heitä, ketkä katsovat sen hyväksi, vaihtelevaksi liikunnaksi hevoselle ja heitä, ketkä potevat pahaa puristuksesta, joka kohdistuu hevosen selkään ja lihaksiin. Satulan sovituksessakin katsotaan aina ettei penkki purista lapoja ja rajoita näin eläimen liikkuvuutta ja että se on tasapainossa hevosen rungon kanssa - toisin sanoen ei siis ole liian iso, liian pieni, ahdistava tai leveä. Olen kuullut molemmista osapuolista mielipiteitä.
Itse olen kuitenkin sitä mieltä, ettei satulatta menosta lähtökohtaisesti ole hevoselle lihaksia tai selkää vaurioittavaa haittaa. Suurempaa vahinkoa saa aikaiseksi epäsopivalla satulalla kuin puristavilla pohkeilla. Ilmaan satulaa meno parantaa ratsastajan tasapainon lisäksi ratsukon koordinaatiokykyä.

Perjantaina, 25. päivä, ratsastin Totilla ilman satulaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, eikä vain meillä ratsukkona, vaan myös Totin elämän ensimmäinen. Fiksuna 4-vuotiaana hän käyttäytyi jälleen mallikkaasti ja sain mennä hänen kanssaan rinta rottingilla: katsokaas kuinka hieno 4v! Yleensä satulaan ja ratsastajaan jo totutettu hevonen ei sano mitään, kun ihmistä ja hevosta erottava välilevy otetaan pois. On toki niitäkin yksilöitä, jotka hermostuvat pienestäkin ärsykkeestä ja reagoivat voimakkaasti, kun mikään ei enää tasapainoitakkaan ratsastajaa, vaan joka joutuu etsimään lihaksillaan asennon olematta mahdollisimman vähäisenä häiriötekijänä hevoselle.

Minä ratsastan mielläni ilman satulaa. Jotkut selittävät syyksi tuntevansa hevosen liikkeet paremmin, mutta tosiasiassa tällä ei ole mitään vaikutusta siihen, kun se satula laitetaankin takaisin selkään. Yksinkertaisesti ratsastan sen takia ilman satulaa, että tällä tavoin pääsen istumaan paremmin hevosen ympäri. Liikkeet, joita en saakkaan valjastettua esille satulan kanssa, saan paremmin ratsastettua esiin ilman. Miksikö? Otetaan hyväksi esimerkiksi blogissani usein esiintyvä PRE-hevonen Cinza. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka vähällä loppupeleissä hänet päästän. Jään omalle mukavuusalueelleni, joka helposti rajoittuu vain siihen, että harjoitusravissa on helppo istua, kun askel on pehmeä, mutta äärettömän lyhyt ja kaula on lyhyellä kaarella. Kun näin käy, tapahtuu helposti se, että hevosesta tulee etupainoinen ja se liikkuu pohkeen takana. Tämä johtuu siitä, että tasapainoni Cinzan satulan kanssa ei ole vielä niin hyvä, että pystyisin ratsastamaan kaiken sen liikkeen irti, minkä saan ilman satulaa mentäessä. Satula sopii Cinzalle, ja vaikka se on todella laatupenkki ja miellyttävä istua, en saa siitä tarpeeksi tukea, että pystyisin rehellisesti istumaan hevosen ympäri suuressa, pitkässä liikkessä samalla harjoitusravissa istuen. Ilman satulaa mentäessä voin istua paremmin selän läpi, kun mikään ei ole istuntani ja hevosen välissä. Onko tässä siis kyse siitä, että vähemmän on enemmän?

Rehellisyyden nimissä voin kirkkain silmin sanoa, että syy ei ole satulassa, vaan syy on siinä, ettei tasapainoni ole vielä tarpeeksi hyvä. Vain alan ammattilainen voi saada hevosesta sen liikkeen, sen tahdikkuuden esille, vaikka satula ei niin istuisikaan ratsastajalle. Kovaa minäkin yritän siihen pyrkiä. Sillä joka kerta, kun pyydän hevoselta ememmän, pyydän enemmän itseltäni. Varsinkin kun kyse on näin nuorista hevosista, vika ei ole koskaan siellä satulan alla, vaan siinä satulan päällä. Kaikki omat heikkoudet, mitkä jo osaavamman hevosen kanssa voi selättää, ei niitä niin vain piiloteta nuoren hevosen kanssa.

Hyppääminen oli alusta lähtien minun ja Kanelin juttu. Sitä tehtiin viikottain - satulalla tai ilman.