Satulalla vai ilman?

Olen viimeksi päivittänyt blogiani melkein kuukausi sitten. Pahoittelen epäaktiivisuuttani, mutta aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt blogin kirjoittamiseen. 19-25.10 olevalla viikolla, olin poissa Vaskiosta maanantai-tiistai päivät kuumeen nousun vuoksi. Valitettavasti tämä flunssaperäinen mikälie tauti on tullut mitä ilmeisemmin jäädäkseen, sillä tukkoisuus vaivaa yhä.
On kahdenlaisia hevosihmisiä ja kahdenlaisia eriäviä mielipiteitä ilman satulaa menosta. On heitä, ketkä katsovat sen hyväksi, vaihtelevaksi liikunnaksi hevoselle ja heitä, ketkä potevat pahaa puristuksesta, joka kohdistuu hevosen selkään ja lihaksiin. Satulan sovituksessakin katsotaan aina ettei penkki purista lapoja ja rajoita näin eläimen liikkuvuutta ja että se on tasapainossa hevosen rungon kanssa - toisin sanoen ei siis ole liian iso, liian pieni, ahdistava tai leveä. Olen kuullut molemmista osapuolista mielipiteitä.
Itse olen kuitenkin sitä mieltä, ettei satulatta menosta lähtökohtaisesti ole hevoselle lihaksia tai selkää vaurioittavaa haittaa. Suurempaa vahinkoa saa aikaiseksi epäsopivalla satulalla kuin puristavilla pohkeilla. Ilmaan satulaa meno parantaa ratsastajan tasapainon lisäksi ratsukon koordinaatiokykyä.

Perjantaina, 25. päivä, ratsastin Totilla ilman satulaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, eikä vain meillä ratsukkona, vaan myös Totin elämän ensimmäinen. Fiksuna 4-vuotiaana hän käyttäytyi jälleen mallikkaasti ja sain mennä hänen kanssaan rinta rottingilla: katsokaas kuinka hieno 4v! Yleensä satulaan ja ratsastajaan jo totutettu hevonen ei sano mitään, kun ihmistä ja hevosta erottava välilevy otetaan pois. On toki niitäkin yksilöitä, jotka hermostuvat pienestäkin ärsykkeestä ja reagoivat voimakkaasti, kun mikään ei enää tasapainoitakkaan ratsastajaa, vaan joka joutuu etsimään lihaksillaan asennon olematta mahdollisimman vähäisenä häiriötekijänä hevoselle.

Minä ratsastan mielläni ilman satulaa. Jotkut selittävät syyksi tuntevansa hevosen liikkeet paremmin, mutta tosiasiassa tällä ei ole mitään vaikutusta siihen, kun se satula laitetaankin takaisin selkään. Yksinkertaisesti ratsastan sen takia ilman satulaa, että tällä tavoin pääsen istumaan paremmin hevosen ympäri. Liikkeet, joita en saakkaan valjastettua esille satulan kanssa, saan paremmin ratsastettua esiin ilman. Miksikö? Otetaan hyväksi esimerkiksi blogissani usein esiintyvä PRE-hevonen Cinza. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka vähällä loppupeleissä hänet päästän. Jään omalle mukavuusalueelleni, joka helposti rajoittuu vain siihen, että harjoitusravissa on helppo istua, kun askel on pehmeä, mutta äärettömän lyhyt ja kaula on lyhyellä kaarella. Kun näin käy, tapahtuu helposti se, että hevosesta tulee etupainoinen ja se liikkuu pohkeen takana. Tämä johtuu siitä, että tasapainoni Cinzan satulan kanssa ei ole vielä niin hyvä, että pystyisin ratsastamaan kaiken sen liikkeen irti, minkä saan ilman satulaa mentäessä. Satula sopii Cinzalle, ja vaikka se on todella laatupenkki ja miellyttävä istua, en saa siitä tarpeeksi tukea, että pystyisin rehellisesti istumaan hevosen ympäri suuressa, pitkässä liikkessä samalla harjoitusravissa istuen. Ilman satulaa mentäessä voin istua paremmin selän läpi, kun mikään ei ole istuntani ja hevosen välissä. Onko tässä siis kyse siitä, että vähemmän on enemmän?

Rehellisyyden nimissä voin kirkkain silmin sanoa, että syy ei ole satulassa, vaan syy on siinä, ettei tasapainoni ole vielä tarpeeksi hyvä. Vain alan ammattilainen voi saada hevosesta sen liikkeen, sen tahdikkuuden esille, vaikka satula ei niin istuisikaan ratsastajalle. Kovaa minäkin yritän siihen pyrkiä. Sillä joka kerta, kun pyydän hevoselta ememmän, pyydän enemmän itseltäni. Varsinkin kun kyse on näin nuorista hevosista, vika ei ole koskaan siellä satulan alla, vaan siinä satulan päällä. Kaikki omat heikkoudet, mitkä jo osaavamman hevosen kanssa voi selättää, ei niitä niin vain piiloteta nuoren hevosen kanssa.

Hyppääminen oli alusta lähtien minun ja Kanelin juttu. Sitä tehtiin viikottain - satulalla tai ilman.