13.10 Kohti esteitä ja niiden yli

Kuluneen parin viikon aikana blogitekstini ovat vähentyneet. Yritin aikaisemmin ahtauttaa oppimani eri päiville, mutta teksteistä alkoi tulla auttamatta sekavia ja asiasta toiseen hyppääviä, joten kokeilin vähentää tekstien määrää kertomalla aina yhteen tekstiin aina tietyn havainnollistamani asian.
Edellisessä tekstissä pääsi ensimmäistä kertaa Totti esiintymään kuvamateriaalin kera. Totti on 4-vuotias suomenhevosruuna, jonka kanssa olemme nyt aloittaneet säännöllisen hyppäämisen kerta viikkoon. Joka kerta tuo nuori hevonen on päässyt yllättämään menemällä paremmin ja paremmin.
Kuten ratsastajatkin, jakautuvat hevosetkin niihin, ketkä pitäävät hyppäämisestä ja niihin ketkä eivät. Loogista. Kun nuorten hevosten kanssa aloitetaan  hyppääminen, käy se luonnollisesti helpommin, mikäli hevonen tuntuu siitä pitävän. Vaikka se tuntuisikin aluksi säätämiseltä, eikä hevonen tiedä mihin jalkojaan laittaa ensimmäisten hyppyjen aikana, on hevonen miellyttävämpi tuoda esteelle, mikäli sillä on omasta tahdostaan siihen imu. Näistä hevosista tulee yleensä niitä parempia hyppijöitä, tietysti on rajoituksia aina rotuun ja rakenteeseen katsoen.
Kun hyppiminen nuorten hevosten kanssa aloitetaan, sen tulla olla lähtökohtaisesti miellyttävä kokemus hevoselle. Toisin sanoen, sen tulee olla kivaa. Heti ei voida aloittaa liian korkeista tai vaikeista tehtävistä ja jo ensimmäisistä kerroista huomaa, millä hyppytekniikalla hevonen tehtäviin lähteen ja tästä voidaan miettiä jatkoa. Ratsastetaanko yhä kavaleteilla ja puomeilla vai voidaanko kenties tehtäviin yhdistellä pystyjä ja myöhemmin matalia oksereita. On monia hevosia, jo kokeneempia hyppääjiäkin, jolle se korkeus ei ole vaikuttava asia. Lähinnä valmennuksissa haetaan sitä, millä tekniikalla ja miten se tapahtuu.
Nuorten hevosten kanssa hypätessä on tärkeää pitää laukassa sama tempo koko ajan, kun lähestytään esteelle. Kuten aikaisemmin jo kirjoitin, hyppäämisen tulee olla kivaa, ja se miten esteille tullaan, missä vauhdissa, tulee olla sen mukaista. Hevonen ei saisi tulla liian rauhallisessa tempossa hyppyyn saatikka kootusti.
Jo koska kyse on nuorista hevosista, hypyistä voi tulla liki täydellisesti ajoitettuja ja hyvässä kaaressa olevia tai aivan järkyttäviä. Ponnistus-/apupuomeja käytetään usein nuorilla havainnollistamaan esteille menoa ja ponnupaikkaa. Jotkut nuoret voivat keksiä myös hyppäävänsä niiden takaa ja näin ollen hypystä voi tulla kilometrin mittainen ja se todellinen este, mikä alunperin piti hypätä, voi jäädä hieman jalkoihin ja puomit lentelevät. Siitä ei kannata pettyä. Sama pätee, jos hevonen jääkin kyttäämään estettä, mutta päättääkin loppupeleissä hypätä. Vaikka itse jäisi esimerkiksi hypystä jälkeen ja vähän ohjaan kiinni, tulee hevosta kehua suorituksesta. Kehut kannustavat hevosta vastaisuudessa tekemään samoin. Jokainen voi miettiä tässä myös itseään. Eikö kehutusta suorituksesta tulekin hyvä olo ja pyrit seuraavalla kerralla samaan?

Kun kyse on nuorista, mitä vain voi käydä (Cinza)

On tärkeätä myös muistaa, että kun hyppää nuorella ponilla/hevosella, laukka ei saa suuntautua liikaa ylös, vaan sen tulee edetä, hevosen tulee pyrkiä eteen.
Totin kanssa hypätessä pyrin pitämäään tempon esteelle, vaikka näkisinkin kauempaa, että laukka-askeleet eivät tule sopimaan hyvään ponnupaikkaan. Mutta vaikka alla olisikin kokenut konkari, muutama askel ennen hyppyä ei tule tehdä enää mitään, ei lyhentää eikä pidentää. Ja välillä varsinkin esteillä kokemattomien kanssa hypätessä, hyppy voi jäädä herran haltuun. Joten harjasta kiinni otto voi olla välillä hyvä vaihtoehto. Näin ollen pääsee hyppyyn edes jotenkuten mukaan, mikäli nuori päättääkin hypätä vaikka kauempaa, mitä olisi tarkoitus, eikä jää ohjaan kiinni. Jotkut hevoset voivat reagoida niin voimakkaasti suuhun kiinni ottoon, että tämän toistuessa, hevonen kieltäytyykin hyppäämästä, koska tuntee vetoa suusta. Harjasta kiinni ottamiseen neuvotaan yleensä ratsastajia, jotka aloittavat hyppäämään. Mutta vaikka sitä käyttäisikin jo kokeneemmat hyppääjät, se ei leimaa huonoksi ratsastajaksi.

Kun nuorilla hevosilla aloittaa hyppäämisen, tulee pitää mielessä, että hevoselta ei ihmeitä voi heti vaatia, sillä ne väsyvät myös nopeasti. Kun aloitimme Cinzan kanssa hyppäämisen viime keväällä, kävi nopeasti selväksi, että väsyessään jalat jäivät sinne sun tänne ja puomit putoilivat. Kun tekniikka ei ole vielä niin hallussa, hyppääminen kannattaa jättää suoritukseen, josta jää hyvä mieli, sekä hevoselle ja ratsastajalle, ja jossa hevonen tuntee onnistuneensa.
Epäonnistumisia tulee aina tämän lajin parissa. Ja kun niin käy, on tärkeää, ettei hevosta saa rangaista esimerkiksi puomin pudotuksesta tai huonosta hyppykaaresta. Jo yritetty suoritus ansaitsee palkkion. Pidä hermosi kurissa ja anna hevosen tehdä virheitä. Siitä ne oppivat, aivan kuten mekin.