Sunnuntai-aamu valkeni koleana ja hämäränä. Aamu tuntui kylmältä viikon poudan jälkeen ja aurinkoa tuskin näkyikään pilvipeitteen takaa. Sitä tuskin silti huomasikaan kaiken keskellä, kun toinen toistaan kookkaampia trailereita ja vielä hienompia hevosia saapui pihaan, sillä jo yhdeksältä alkoivat viralliset mittaukset kantakirjauksiin, josta siirryttiin hevosen näyttämiseen.
Tunti ennen mittausten alkamista laitoimme paikat lopulliseen kuntoon, vaikka lauantaina suurin osa esivalmisteluista olikin tehtynä. Pöytiä siistittiin ja kannettiin sisätiloihin, jossa kahvilassa olevat saivat viileän päivän ohella lämmitellä ruokien ja juomien kanssa, maalattuja tolppia ja pestyjä puomeja kannettiin maneesiin valmiustilaan irtohypytystä ja näyttelykehää varten sekä kukkaset pääsivät esille. Ensinnäkin ennenkuin jatkan yhtään pidemmälle, kerrottakoot etten ole mikään viherpeukalo - edes kaktus ei selviäisi hoidossani hengissä, siksi valitsen kaupassa poikkeuksetta aina tekokasvin - joten minulle itselleni tuli yllätyksenä, että sain elvytettyä rehuja, jotka laitettiin siistiin rivistöön talojen vierelle.
Kantakirjausten mittausten alkaessa, kaksikymmentä senttiä pienempi yksilö paistatteli kuvaajien kameroiden edessä. 3-vuotias tuleva ratsuponin alku oli päässyt virallisiin mittauksiin mukaan "näyttelyn maskotin asemaan". Tämä pieni maskotti sai kuitenkin ulkomaalaiselta tuomarilta sanallisen arvion heti irtohypytyksen jälkeen: "Kaikista näistä, tällä ponilla oli kaikkein parhain hyppykyky. Pieni poni näytti isoille hevosille, kuinka se tehdään!"
Kun mittaukset oli tehty ja esittäjät näyttäneet hevosten askeleet (näyttämiseen kuului myös irtojuoksutustyyppinen osa, jossa arvosteltiin hevosen vapaata liikkuvuutta ja tässä tuomarit pääsivät näkemään jokaisen laukkaa), oli irtohypytyksen aika. Osa hevosista oli enemmän kiinnostuneita itse hyppäämisestä, vaikka puomeja putoilikin, osa epäröi ja osalle irtohypytys kävi kuin vettä vain.
Irtohypytyksen ideana on nähdä hevosen hyppykaari ja tekniikka, epäröikö hevonen. Ratsastaja voi minimoida kaikkea tätä, sekä rajoittaa että kannustaa ja auttaa hevosta pääsemään yli esteiden, joten irtohypytyksessä tuomarit arvostelevat hevosen luonnollista hyppykykyä ja -silmää.
Viimeisenä alkoi hevosen näyttäminen selästä käsin. Jokaisella kantakirjaukseen osallistuneella hevosella oli ns. oma ratsastaja, joka ratsasti hevosta alle kolmen ryhmissä, jossa ratsastettiin jonomuodostelmassa ohjeiden mukaan, jota kuulutettiin. Ratsastamisosioon kuului hevosen perustyöstämistä suuntien vaihdon, tempon muunteluiden ja volttien/ympyröiden avulla. Tämän jälkeen testiratsastaja, jonka viraa Karo piti, nousi jokaisen hevosen selkään, ratsasti hetken aikaa kaikissa askellajeissa ja kertoi sanallisen mielipiteensä hevosen ratsastettavuudesta, annettujen tehtävien suorituksesta ja mahdollisesti muista huomiota kaipaavista asioista.
Lopuksi suoritettiin palkintojen jako. Kun näyttelyt olivat ohi, alkoi tavaroiden takaisin järjestely. Kun kukat, pöydät ja muut olivat siististi omilla paikoillaan ja hevoset trailereineen olivat viimeistä koppia myöten poistuneet pihasta, pääsin seuraamaan Ginon varjelusten jatkopippaloita Hillan kanssa. Illan päätteeksi pääsin vielä Nuutin selkään. Joka kerta tuo ihana ruuna jaksaa yllättää - tämän hevosen kanssa ratsastus tuntuu kuin lahjan avaamiselta. Ei tiedä, mitä sisältä löytää ja pelkkä avaaminen tuottaa iloa, mutta sisältö on niin hienoa, ettei hymyltä loppupäivänä vältytä. Tunnen itseni lapseksi jouluna Nuutin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti