2.10 Ginon varjelukset

Tarkkasilmäiset lukijat lienevät huomanneet, että huijaan päivissä. Ihan totta. Tänäänkin on kuudes päivä eikä toinen. Olen jäänyt luvuissa niin jälkeen, että ellen pätkisi eri päiville, tekstistä tulisi pitkä kuin nälkävuosi. Eikä kukaan jaksaisi sellaista lukea, hyvä jos jaksavat nytkään. Kyllä välillä, kun itsekin lueskelee tyytyväisenä että taas sai tekstin kasaan, niin pettyy sisältöön. Inhoan sitä, kun kirjoitan asioita putkeen "tein sitä ja tätä ja siirryin sitten seuraavaan" -tyylillä, muistuttaa aivan ruokalistaa, johon listataan ainekset muttei valmiita soppia. Enkä tee edes ruokalistastani kauppaan sellaista litanniaa, riittää vaan, kun löytyy sipsit ja karkit.
Eilen illalla antauduin nostalgialle, kun katsoin Subilta elokuvan Harry Potter ja Kuoleman varjelukset osa 2. Koska olen ollut todella kova fani aikoinaan, oli ihanaa katsella taas lapsuusajan suosikkielokuvaa iho kananlihalla. Toinen asia, mistä ihon saa kananlihalle on katsomalla Ginon ja Hillan menoa. Se on kyllä maailman söpöintä! Olen saanut toimia ratsukon henkilökohtaisena kuvaajana ja tänään te lukijatkin pääsette kurkistamaan heidän menoaan
Torstai tuntuu olevan jo kilometrien päässä, kun katsoo ulkona keliäkin. Viimeviikolla tähän aikaan paistoi aurinko ja yölläkin oli plussan puolella. Ratsastin silloin kuitenkin Totin ja Alexan.
Loppuviikko kului kuten alkuviikkokin, kisojen järjestämisessä. Pesimme Sinin kanssa puomit, jotka tulisivat irtohypytykseen ja näyttelykehään. Penkkien maalailu ei sujunut kuin Strömsössä, joten petsauksen sijaan spreimaalasimme tuolit. Lopputuloksesta tuli hyvä ja siisti ilman valumia, mutta valitettavasti yhteen tuoliin meni kokonainen sperijauspullo. Yhdentoista aikaan oli Pikku-Mustalla ja Karolla myös Maaritin valmennukset, joita pääsin seuraamaan.

Roosan kuntoutus edistyy

Perjantaina oli kamojen perusteellisen putsauksen aika ja pakkausta lauantaita varten, sillä sekä Tosca että Pikku-Musta matkustaisivat Porvooseen valmennukseen. Pääsin päivällä liikuttelemaan Alexaa ja illasta Nuuttia.
Eräällä tallilaisella on ollut ongelmaa oikeanlaisen satulan löydössä ja tämä on saanut minut miettimään. Kumpi on kaiken kaikkiaan parempi: satula joka sopii hevoselle vai satula joka sopii ratsastajalle? On helppo sanoa, että se, joka sopii molemmille. Joskus pitää kuitenkin jommasta kummasta rajoittaa, joten kumpaan suuntaan vaaka kallistuu? Vääränlainen satula luokitellaan yleensä hevoselle liian ahtaaksi tai leveäksi, mutta hevoset reagoivat usein myös painaumiin väärissä kohdissa. Satula esimerkiksi voisi olla muuten hyvä, mutta se kaatuu liian taakse. Geelillä yrittäessä nostaa takaosaa, voikin joku osa edestä painautua lapoihin. Lähtökohtaisesti satulan tulee olla aina istuva hevoselle, mutta myös ratsastajaa tulee miettiä. Missä satulassa ratsastajan on paras istua ja tukea hevosen liikettä, kohdistaa avut oikein. Huippuratsastajilla näkee usein olevan yksi teetetty satula, jota he käyttävät useilla hevosilla. Jos hevonen ratsastetaan läpi, ei yksi kerta muuta hevosta haitallisesti tai mitenkään. Toisinaan on parempi, että satula sopii ratsastajalle, sillä oikein annetut avut tukevat hevosen liikkumista. Esimerkiksi, vaikka satula hipoisi täydellistä hevoselle, mutta istuin on liian leveä ratsastajalle, joka ei pysty istumaan kunnolla siinä ja avut eivät tämän johdosta mene niin hyvin läpi, hevosen ratsastettavuus huononee. Joten rehellisesti sanottuna, en tiedä kumpaan itse kallistuisin.
Mutta vakavasta taas ei-niin vakavaan ja mikäli suusi on ollut mutrussa tätä postausta lukiessasi, nyt suupielesi varmasti kohoavat ylöspäin!