tiistai 8. joulukuuta 2015

12.-13.11 aikataulut




Torstai, 12.11, aikataulu:  
  • klo 7.00 : aamutalli -> "pikkupihaton" ja "ison pihaton" hevosten ruokinta heinällä (säilöheinää arviolta 2-3kg/per hevonen) ja lisärehuilla yksilöittäin. Pikkupihatossa suurin osa hevosista ja poneista on Karon omistamia, ne saavat kokonsa ja kuluttavuutensa perusteella sopivat määrät kivennäistä. Koska hoidettavista hevosista kuitenkin lähes kaikki - aivan kuten tallissa - ovat yksityisiä, saavat hevoset omistajiensa määräämät annokset joko perusrehuin tallin puolesta (kivennäinen ja kaura) tai/lisäksi omat, erikseen ostetut rehut. Omat rehut on sekä tallissa asuville, että pihatossa oleville hevosille valmiiksi laitetut omistajien puolesta. Tallin hevosten lisärehut ovat kiinninnäisissä kipoissa (vältetään ei-haluttujen vieraiden esim. rottien ja hiirien tulo) karsinoiden edessä ja pihattolaisten tallin pääoven edessä.
  •  noin klo 7.30 : pihattojen putsauksen aloittaminen. Aloitan siivoamalle ensin pikkupihaton, sillä siten saan haravoitua kerralla pihalle tippuneet oljet/lannat, jotka putoavat kottikärryistä. Näin piha-alue säilyy siistinä, eikä edustasta tule kuraista.
  • noin klo 8.15 : isomman pihaton siivouksen vuoro. Siivoan päivittäin pikkupihaton hiekka-alueen, mutta isomman pihaton tarhaosa kuuluu yksityisten omistajien siivottavaksi. Siivottuani pihaton, haravoin kuitenkin pihaton edustan ja otan pois likaheinät ja lannat, jotka ovat lähellä pihaton ovensuuta. Näin vältytään siltä, että hevoset tallovat lantakasat, josta muodostuu pian sateisilla keleillä kuraa tai pakkaspäivillä lantojen jäätymiseltä. Lantoja ei siis tarvitse repiä talvisin ja säästytään rikkinäisiltä talikoilta.
  • noin klo 9.15 : haravoin ison pihaton edustan
  • noin klo 9.30 : Pikku-Mustan harjaus ja hoito -> talutus reippaassa käynnissä 40min
  • n. klo 10.50 : Pipsan harjaus ja hoito -> talutus reippaassa käynnissä 40min
  • n. klo 12.30 : Toscan laitto valmiiksi ratsastusta varten
  • n. klo 13.00 : Roosan hoito ja talutus n. 30min
  • n. klo 14.00 : ruokapaussi
  • n. klo 14.30 : Rosen klippaus (yksityinen hevonen)
  • n. klo 16.15 : Edin ratsastus


Perjantai, 13.11, aikataulu : 
  • klo 7.00 : aamutalli (heinien ja rehujen jako, vesien täyttö)
  • noin klo 7.30 : pikkupihaton siivouksen aloitus
  • noin klo 8.15 : ison pihaton siivous
  • n. klo 9.15 : pihan ja pihaton edustan haravointi
  • n. klo 9.30 : ensimmäinen hevonen kuntoon -> Karo tulee hieman jälkeen 10 -> hevonen talutettuna ja juoksutettuna
  • n. klo 10.45 : toinen hevonen harjattuna, hoidettuna, varustettuna. Jos hevonen kuuluu juoksutettaviin ennen ratsastusta, juoksutus. Talutus 15min. Edellisen ratsastettavan hoito.
  • n. klo 11.30 : kolmas hevonen harjattuna, hoidettuna, varustettuna. Jos hevonen kuuluu juoksutettaviin ennen ratsastusta, juoksutus. Talutus 15min. Edellisen ratsastettavan hoito.
  • n. klo 12.15 : neljäs hevonen valmiina ja edellisen hoito (harjaus/pesu, loimitus, jalkojen kylmäys ja värinäkoneeseen laitto n. 15min)
  • ruokapaussi
  • n. klo 13.00 : Raksun (uusi hevonen, yksityinen) klippaamisen aloitus
  • n. klo 13.15 : Karo lenkiltä Pikku-Mustan kanssa. Keskeytän klippaamisen, hoidan P-Mustan pois (jalkojen pesu, harjaus, loimitus)
  • n. klo 14.15 : Raksu klipattuna ja ratsastuskamat putsattuna, satula/suitset puhtaaksi suittuna ja suojat ja putsit pestynä
  • n. klo 14.45 : Edi hoidettuna ratsastusvalmiuteen. Edin ratsastus n. 45min.
  • n. klo 15.30 : Edin hoito, loimitus ym.
  • n. klo 16.15 : kotiin lähtö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti