Skippaan nyt yhden viikon välistä. Palaan siihen kyllä myöhemmin, ingen panik, mutta kirjoitan nyt tämän kuluneen viikon pois alta.
Hevostelu on hauskaa. Oikeasti. Vaikka joku juttu tuntuisi sillä hetkellä menevän niin alamäkeen, niin ainakin minä omakohtaisesti voin nauraa omille töppäyksilleni myöhemmin. Hox, myöhemmin. Olen kuullut useasti mainittavan siitä, että olen perfektionisti. Enhän ole? Kunhan nyt kaikki menee täydellisesti, niin voin olla tyytyväinen.
Päiväni on pilalla, jos hevonen ei kulje hyvin. Jos minulle jää ratsastuksen jälkeen sellainen tunne, että en oikein ole varma, miksi hevoseni ei vastaa apuihini pyydetysti, suurinpiirtein kihisen kiukusta. En siis odota kaiken menevän täydellisesti, mutta eikö sitä kohti ole aina hyvä tavoittaa? Olen myöskin kriittinen. Hyvinkin paljon. Haluan olla edes jokseenkin hyvä, tai edes jotain sinne päin. Edes hieman. Ihan vähän. Vihaan häviämistä, tästä luonteenpiirteestä alan kuitenkin pääsemään eroon. Siitä en pääse kuitenkaan, että haluan joka kerta saada edes jostain onnistumisen tunteen.
En myöskään voi käsittää, miten jotkut voivat/kykenevät/osaavat keskustella sivistyneesti samaan aikaan kuin ratsastavat. Minä en ikinä pystyisi siihen. Koko ratsastus menee pilalle, jos aloitan sen juttelemalla jollekkin kaverille. Eihän siitä mitään tulee. Ajatuskatkos. Vähintään. Jollain tasolla ympärilleni muodostuu aina kupla - saippuakupla kenties? - kun nousen hevosen selkään. Silloin keskityn vain ja ainoastaan hevoseen ja ratsastukseen. Ehkä olen jollain tapaa sitten yksinkertainen, en kykene tekemään monta asiaa kerralla. I just have to deal with it.
Jos alan klippaamaan hevosta, haluan, ettei se näytä hutiloidulta. Karva on uusiutuva luonnonvara, mutta en kestä katso sitä, jos lopputulos on jotain sinnepäin. Ja jos minä en kestä katsoa lopputulosta, mites on kisoissa tuomareiden laita?
Olen myöskin päässyt toteamaan, etten ole kovinkaan taiteellinen ihminen. En osaa piirtää, en maalata, enkä mitään siltä väliltä. Onneksi klippaamisessa ei tarvitse olla kuin selkeitä viivoja. Tai voisi olla, ellei minua olisi pyydetty koristamaan klipattavia hevosiani sydämillä. Olin saanut Roselle onnistumaan aikaisemmin yhden sydämen, mutta se ei tee minusta ammattilaista. Joten kun Vosulle piti tehdä kannuksien kohdalle kylkiin sydämet - joillakin hevosilla on herkempi iho, joten tällä vältytään hiertymiltä ym. - sainkin sitten kieli keskellä suuta yrittää tehdä itsestäni taiteellisen. missä menikin kaksi tuntia ja lopputulos oli vain tyydyttävä. Päätin vähän lisätä oma-aloitteisesti lisää sydämiä, kun kannuskohta epäonnistui oikealta kyljeltä niin pahasti, ettei omistaja ehkä ottaisi sitä niin huomioon, vaan keskittyisi muihin koristeisiin. Olikin kuulemma saanut päivän naurut.
Toiseenkin hevoseen meni melkein kaksi tuntia. Olen hidas, mutta onneksi voin vedota siihen, että hevonen on nuori ja vasta toista kertaa klippauksessa ja oli toiselta puolelta kylkeä vähän sählä. Ja minä kuitenkin vasta aloittelija tässä hommassa.
Loppupäivä kuluikin mukavasti varusteita puhdistaessa ja Sissin ratsastuksessa. Illalla pääsin tekemään ensimmäistä kertaa itsenäisesti iltatallin.
Keskiviikkona aloitin aamuratsastuksella Dilmasta. Olin niin tyytyväinen ratsastuskertaan, että paistoin kuin aurinko, vaikka ulkona satoi lunta. Ihmekös se tulikin räntänä alas. Mutta halusin, että joku näkisi joku kerta, kun menemme Dilmalla. Koska voihan sitä aina sanoa, että menee hyvin, vaikka meneekin päin ... maneesia. Illasta oli taas Annan valkkuja, johon Karo osallistui Toscalla, Raksulla ja Pipsalla. Aikataulut venähtivät, joten Karo jätti Pikku-Mustan kanssa valmennuksen välistä ja minä sain ratsastaa tamman kevyesti illalla. Pikku-Musta on vain yksinkertaisesti upea hevonen. Oli hienoa saada mennä sellaisella 5-vuotiaalla. Ennen Pikku-Mustaa autoin kuitenkin paria lasta erään ponin kuntoon laitoissa ja pidin heille pienimuotoista tuntia.
Torstaina aloitin päiväni kera Dilman. Siitä sitten pääsin hiukan keventelemään Toscaa, joka saisi kevyen päivän eilisen valmennuksen jälkeen. Tämän jälkeen laitoin Karolle kuntoon Pikku-Mustan ja Pipsan. Päivän päätteeksi putsasin tavaroita ja illasta otin vastaan Pauliinan, joka tuli valmennuksista tallin ulkopuolelta - eli siis hoidin Pauliinan, siistisin kamat ja laitoin loimet ym. muut varusteet pois.
Perjantai alkoi Sissin ratsastamisella ja Pauliinan kanssa kevyellä peltokäynnillä. Siitä sitten Karolle hepat kuntoon ja pois. Kun Karo ratsasti viimeistä hevostaan, Tottia, pääsin samaan aikaan liikuttamaan Dipsyä ja sain taas todeta, että nuoren hevosen kanssa ei voi peitellä virheitään. Niitä ei korjaa hevonen sinun puolestasi, vaan sinun pitää itse korjata ne ja mahdollisesti samalla pyrkiä korjaamaan hevosen. Siksi nautin nuorien hevosten/ponien kanssa menosta. Ne tuovat niin selkeästi omat virheesi esille. Jotta voit saada hevosen toimimaan, tulee sinun ensin korjata omaa ratsastusta, koska nuoren kanssa se on kaiken lähtökohta. Dipsyn kanssa mentäessä sain todella hyviä vinkkejä Karolta. Ennen kaikkea sain taas todeta, että peräänanto on kaiken tulos. Siitä ei aloiteta, siihen pyritään pääsemään.
Lopuksi vielä tästä oheisesta videosta; en omista, en ole siinä, en kuvaa, mutta löysin YouTubesta (hyvä ystäväni). En myöskään omista blogini ominaisuuksia, enkä tiedä omistanko tekstejäkään enää, vai kuuluvatko nekin Googlelle :p
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti