Ratsastus on tunnelaji

Ennen Koivumäkeen tuloa en tiennyt, mitä hevosjooga on. En koskaan edes ajatellut, että ratsastaisin hevosta peräänantoon pitkin ohjin. Oletin, että hevonen on saatava ratsastuksen päätteeksi kulkemaan oikein päin ja se on sitten siinä.
En ollut täysin väärässäkään. Mutta ennen työssäoppimiseni alkua, olin aika kapeakatseinen, jos ajatellaan ratsastusta noin yleensä. On totta, että kun ratsastaja kehittyy, hän alkaa vaatimaan lisää hevoselta ja itseltään. Mutta ennenkuin voi vaatia, pitää oppia pyytäämään. Mielelläänhän jokainen pitää hevosen paketissa kaula kaarella. Muoto on kuitenkin tulosta sille, että hevonen kulkee rehellisesti, kantaa itseään, kun voima askeleeseen tulee takapäästä. Jos hevonen kulkee pelkästään kaula kaaressa lyhyttä askellusta, tällöin niska nousee ja selkä laskee. Voit kokeilla tätä myös itse. Ryhdistäydy niin, että vedät päätäsi hieman takakenoon. Eikö totta, että myös selkäsi menee notkolle?
Ensimmäisenä pääsin kokeilemaan joogan ratsastusta Roosalla, kun kuntoutus alkoi. Roosa tulee ratsastaa aina peräänantoon syvään muotoon pitkin ohjin. Tottakai tekniikka oli minullekin - ja on yhä - hakemista ja kokeilua ja oikean tunteen löytämistä. Kun Karo kertoi maasta hevosen kulkevan oikein haetulla tavalla, yritin yhdistää sen aina tunteeseen, jonka tunsin selkään. Näin alan hiljalleen oppia, mitä tunnetta haen.
Olen varmaankin jossain vaiheessa tännekkin kirjoittanut oivalluksen: jotta hevosta voi pyytää eteen, on ensin oltava jotain, mitä ottaa takaa. Tätä yritin hakea edellisen bloggauksen otsikolla "Takaa eteen ja edestä taakse". Kun eräs valmentaja tuli toissaviikkona pitämään valmennusta Koivumäkeen, hän kehotti antamaan hevosten liikkua vapaasti ja hakeutua itse oikeaan asentoon saavutettuaan tasapainonsa. Vapaasti liikkumisella en tietenkään tarkoita sitä, että hevoset pörräävät joka suuntaan ja ratsastajat vain matkustavat, vaan sitä, että hevonen ei enää menekkään niin paljon eteen ratsastettuna, vaan ponnistaa takajaloillaan. Hevosen kaulan asento on toissijainen asia ja se saavutetaan kyllä, kun hevonen kulkee rennosti ja oikealla tavalla. Jokainen ratsastaja osaa ratsastaa hevosen kahden ohjan väliin enemmän tai vähemmän pyöreäksi. Kysymys onkin siinä, osaako antaa periksi.
Ratsastajan taival koostuu neuvoista ja opeista. Saadaan joku oppi tuolta, joku tuolta ja toinen taas ihan eripaikasta. Mutta kun ohjeita alkaa kokoamaan kuin palapeliä, muodostuu oma ratsastustyyli.
Karo sanoi minulle kerran ratsastaessaan, että voi opettaa ratsukoita tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun asioissa edetään tarpeeksi pitkälle, hän voi kertoa vain, miltä hänestä tuntuu. Kun tämän tekstin alkuun kirjoitin kuinka olin ennen kapeakatseisempi ja ajattelin, että tavoite saavutettu hevosen kulkiessa muodossa, en ajatellut, että periaatteessa tämä "muoto" tulee koko rungosta. Ratsastajan oppiessa lisää, myös kyky havainnollistaa asioita kasvaa ja ennen se tärkeäksi muodostunut asia onkin pian monen asian summa. Se muodostuu näkemästä, kuulemasta ja tuntemista asioista onnistumisten ja virheiden kautta ja onkin pian vain yksi osa puun oksistoa. Hevosen ratsastaminen on kuin istutettu puu. Mitä enemmän oppii, sitä enemmän tulee oksia ja niiden haarakkeita. Ja kun ymmärtää, oksien päähän tulee silmuja, jotka tulevat lehdiksi. Mistä tiedämme, missä kohtaa oma puumme kasvaa? Katsomme hevosta - sitten tunnemme ja tiedämme.

Cinzan kanssa eteen-alas harjoittelua..

... pitää uskaltaa antaa jopa liian alas ...

... niin on jotain mitä ottaa ylös - tempon ja takaa polkemisen pysyessä samana

25.9 Takaa eteen ja edestä taakse

Dipsi-ponin juoksutusta haassa

Osa varmasti ihmettelee nähneensä edellisessä postauksessani jo torstain tapahtumia. Itse olin kuitenkin niin pettynyt koko litannian kirjoitustyyliin, joten päätin tehdä kaksi erillistä kerrontaa kuluneesta viikosta, jotta tekstit pysyisivät yhtä yksinkertaisina kuin minä :D
Torstaina ratsastin aamutallin jälkeen Roosan, jota on nyt ratsastettu taas selästä pari päivää. Karo on alkanut lisämään kuntoutukseen ravipätkiä ja tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin tamman suhteen. Askeleet ovat olleet puhtaita. Vanha koirakin oppii uudet temput, mutta vanhojakaan se ei unohda! Roosan liikkeissä näkyy yhä selvästi rusettihain lennokkuus, vaikka onkin ollut sairaslomalla jo pitkään ja tulevaisuus näytti vain mahdollisesta mammalomalta kera varsojen.
Roosan jälkeen menin Pauliinan kanssa rennolle maastoreissulle lähipellolle. Tällä kertaa feng shuit olivat kohdallaan eikä sen suurempaa adrenaliiniryöppyä tarvittu missään vaiheessa.

Pauliinan ja lampaankarvasatulan kera maastoilua

Ratsastelun jälkeen pääsin tekemään vähän erilaista hevosen liikuttelua, sillä Dipsy-poni pääsi juoksemaan hillityn hallitusti liinan päähän. Poni on nätti kuin karkki ja toivon sen todella saavan hyvän kodin, jossa se pääsee näyttämään kykyjään lisää kilparadoilla.
Tosiaan torstaina pääsin Karon ykköshevosta Pikku-Mustaa lämmittelemään hiukan ennenkuin Karo ratsasti tamman itse kunnolla läpi. Pikku-Mustasta kuva edellisessä postauksessa, mutta jääkööt se nyt sinne. Muuten tähän kirjoitukseen tulisi niin monta kuvaa, että tästä saisi aikaiseksi kuvapotretin.
Illalla ratsastin vielä 6-vuotiaan Nuutti-ruunan, joka kaikin tavoin ihastutti minut! Hän muistuttaa jotenkin niin paljon entistä rakasta kisatoveriani Kanelia, että auttamattakin hän on kietonut minut kavionsa ympärille.

Kaneli

Nuutti

Perjantaina aloitin seitsemältä ruokkimalla kaksosten kanssa hevoset ja putsaamalla pihaton. Sen jälkeen alkoi hevosten liikutus Alexasta. Tämä oli toinen kerta kun sain hänellä ratsastaa ja ratsastus meni niin hyvin että jatkoin hymyssä suin seuraavaan. Mutta koska kaikki ei mene kuin Strömsössä, suuret odotukset eivät aina saa vastakaikua. Pauliinan kanssa tuli hyviä pätkiä, mutta pettymys oli karvas sillä tiistaina tamman kanssa meni huomattavasti paremmin. Tästä ei kuitenkaan ole kuin suunta ylöspäin ja aina ei vaan kaikki voi mennä putkeen. Joskus on sallittava huonompia päiviä - sekä hevosella että ratsastajalla.
Yhdentoista jälkeen aloin laittamaan Karolle kuntoon Toscaa, Mocculaa, Pikku-Mustaa ja Roosaa. Sanottakoon nyt vielä tähän kohtaan, että tänään Roosan kanssa päästiin menemään kaikkia askellajeja puhtaasti!
Ennen kotiin lähtöä liikutin vielä Nuutin.
Joka ratsastuskerran jälkeen pidän tuosta ruunasta enemmän ja enemmän. Ja jo näin lyhyenä aikana olen sisäistänyt jotain ja saanut oppia oman ratsastukseni kehittämiseen. Jotain asennossa tai ratsastuksessani ylipäätään on tapahtunut, oli se kuinka vähäistä tai pientä tahansa, koska tunnen eron miltein joka kerta, kun nousen hevosen selkään.

23.9 Miniponeja ja minihevosia

Maanantaina päivä alkoi seitsemältä aamutallin parissa. Pikku-Mustalla, Mocalla ja Toscalla oli takana kisaviikonloppu Salossa mestaruusluokissa. Toscan osalta tuleva viikko valkenisi vain maastakäsin taluttelulla. Kenkä oli painautunut väärään asentoon kaviossa. Hevosten kanssa tuntuu aina olevan niin, että kun kaikki on hyvin, tapahtuu jotain.
Aamutallissa tehtiin normaalit rutiinit, karsinan ja pihaton siivouksesta pesupaikkojen pesuun ja tietenkin ruokien jakoon. Vihdoin minäkin alan pääsemään jyvälle olkikarsinan siivouksesta -  eihän siihen mennytkään kuin kolme viikkoa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö?
Yhdeksän jälkeen otettiin Sinin kanssa ensimmäiset hevoset liikutukseen. Mocculalla ja Pikku-Mustalla sai olla kisojen vuoksi palautumispäivä, joten heidän kanssa ratsastimme kentällä käyntiä rennosti eteen-alas työskentelyn parissa. Roosallakin oli vain maastakäsin taluttelupäivä pellolla viikonlopun vapaiden jälkeen ja Karo ratsastaisi keskiviikkona hänet läpi ennenkuin minä hyppäisin ohjaksiin.
Heti ensimmäisenä päivänä pääsin tutustumaan Pauliinaan, jolla Karolina Blom suorittaa monimuototutkintoaan Ypäjällä. Kyseinen hevonen tulee vastaisuudessakin olemaan varmasti useasti blogini kirjoituksissa, sillä saan alkaa liikuttelemaan häntä työssäoppimisen puitteissa.
Tiistai jatkui samalla aikataululla ja samoilla hevosilla. Tänään Pikku-Musta ja Mocca pääsivät Mikko-suomenhevosen mukana maastoilemaan. Pitkä maastolenkki rauhallisesti käynnissä piti olla hyvä mielenvirkistys ja rentoutumishetki sekä hevosille että ratsastajille, mutta kuten on saatu todettua, mikään ei koskaan mene käsikirjoituksen mukaan. Nuoriso (Pikku-Musta ja Moccula) keksivät jos jonkinmoista päänmenoa, joten tylsää ei ehtinyt kertaakaan olemaan.
Myös lastentarha osasto, eli Waleskan nelikuinen varsa sekä 32-vuotias Musse, sai uutta potkua päivään matolääkkeiden siivittämänä. Tosca ja Roosa pääsivät taas kävelemään tunnin narun päässä ja iltapäivästä liikutin Pauliinaa.
Keskiviikko valkeni kuten edellisetkin päivät, mutta tänään Karo tulisi liikuttelemaan Moskuloita ja Toskuloita ja minä laittaisin aamutallin jälkeen heppoja valmiiksi. Menneen kolmannen viikon aikana olen päässyt todistamaan myös nuoremman sukupolven hevostelua. Karon tyttö Hilla on alkanut tallissa käymisten ja auttamisen ohessa ratsastamaan pikkuista Gino-ponia. Pieni lehmänkirjava minishetlanninponi ja vasta eskari-ikäinen Hilla ovat lyömätön kaksikko, joiden menoa ei voi katsoa hymyilemättä.

19.9 Sen edestään löytää, minkä taakseen jättää

Ensinnäkin aloitan sillä, että tiedostan olleeni todella laiska blogini päivittämisessä. Siis todella. Kuviakin on niin paljon otettu, että muistikortti huusi hoosiannaa ja sanoi itsensä irti. Nyt kun ajattelin päivittää uudella tekstillä ja uusilla kuvilla, toisen kamerani akku loppui - ja tässä kamerassa siis suurin osa työssäoppimiskuvista. Ja laturini jäivät Vaskioon tullessani viettämään viikonloppua kotiin! Tätä voi tapahtua vain minulle.
Yritän nyt siis vain sanallisesti ja rajallisin kuvamateriaalein tämän päivän ratsastuksesta stoorata tähän kuluneesta viikosta. Tiistai alkoi kuten jokainen päivä, hevosten kuntoon laitolla. Iltapäivällä pääsin kuitenkin Karon mukana katsomaan yhtä myynnissä olevaa hevosta, jonka tuli näyttämään selästä käsin Suomen yksi nousevimpia nimiä kouluratsastuksessa, Eevamaria Porthan-Broddell eli Nipsu. Se tuntui epätodelliselta, sillä lähimpänä hänen opetustaan tai ratsastustaan olen ennen päässyt seuraamaan Hippoksen kolumnista ja Ypäjän kisoista. Ja hevonen oli upea, miten muutenkaan. Vaikka tamma oli tällä kaudella startannut "vain" vaativaa B:tä, pääsin todistamaan laukanvaihdot joka askeleella.
Keskiviikosta minulla ei ole enää mitään muistikuvaa, mitä silloin tapahtui. Sen muistan, että Karo ratsasti ykköshevosensa Toscan ja Pikku-Mustan sekä iki-ihanan Mokkulan. Olen myös liikuttanut nyt joka päivä Roosaa, joka on myös Pikku-Mustan emä, ja hänen eteensä yritän nyt kaikkeni, että tulee vielä entiseen loistoonsa ja pääsee kisaradoille suorittamaan kaikki GP:n liikkeet, jonka Karo on asettanut tavoitteekseen. Vielä ainakin ensiviikon Roosaa liikutetaan vain käynnissä, eteen-alas ratsastettuna.
Torstai ja perjantai kului molemmat päivät reissatessa ja ratsastaessa. Torstaina oli Pikku-Mustan ja Karon valmennukset Maaritilla ja kaikki sujui Mustalta ongelmitta lastauksesta matkailuun. Valmennuksissa ratsastettiin Pikku-Musta normaalisti ensin eteen-alas rentoon, pidempään muotoon, jonka jälkeen siirryttiin väistöihin ja lyhyemmälle ohjastuntumalle. Olen päässyt lähietäisyydeltä todistamaan ja näkemään oikein ratsastetun hevosen eron, sillä periaatteessahan hevosen kuuluisi pitää tempo ja muoto reagoimatta sen suuremmin siihen, millä ohjan pituudella ratsastetaan. Toki muoto tulee enemmän ylös ja pyöreämmäksi, mutta hevonen joka on rehellisesti ohjan ja pohkeen välissä, muokkaa runkoaan muutosten mukaan sen suuremmin niskuroimatta vastaan.
Perjantaina matkasimme aamulla kello yhdeksän reikäleipä Linna-tallille, jossa Karo ratsasti neljä estehevosta. Myönnettäkööt, että se tunne jonka estetallista saa, sai minutkin janoamaan takaisin hyppäämään ja radoille.
Torstaina ratsastin myös Vilketotin, jonka kanssa aloitimme yhteisen taipaleemme. Lokakuun edetessä alamme Karon opastuksella harjoittelemaan hyppäämistä. Eilen sain ratsastaa Totin lisäksi myös Alexan. Alexalla ratsastetun tunnin jälkeen jäi sellainen fiilis, että jotain olen oppinut. Enää en niinkään huomioi hevosen pelkkää etulinjaa vaan yritän parhaani mukaan ratsastaa koko runkoa. Sillä kun on saanut ratsastettua hevosen alas, on jotain mitä pystyy ottamaan ylös. Kuka tahansa voi sitoa hevosen kaulan eteen ja pitää sen siinä, mutta siinä ratsastuksen hienous piileekin; pitää osata hellittää kun järki sanoo toista.
Tänään treenailtiin Cinzan kanssa hevosjoogaa ja kun Cinzan sai liikkumaan toivotusti käyttäen selkäänsä, jopa minä tunsin eron selkään kuinka tyttö pidensi askeleitaan. Tästä löytyi kikka, jolla varmasti saamme korjattua koulupapereiden miinukset liian lyhyestä askeleesta. Kaikki lähtee ratsastajasta ja siitä kuinka paljon itse rajoittaa hevosen liikettä.

Askel pitenee..

.. ja takapääkin alkaa tulemaan mukaan

14.9 Treeniä ja pyöreyttä hevosjoogasta

Viikonlopun olen ollut tekemässä tallia Sinin, aikuisopiskelijan Ypäjältä myöskin, kanssa. Aamutallin ja päivätallin teko sujui lepposasti ja lauantaina pääsin seuraamaan hevosjoogan ratsastustuntia. Englannista tullut valmentaja opasti ensin perjantaina teoriatunnin ja lauantaina ratsastuksen parissa. Oikeastaan itse nimitys hevosjooga on hienompi nimi perustyöskentelylle, jossa hevonen kulkee rennosti peräänannossa etsien itse päänsä asennon kuljettuaan tasapainossa. Ideana on, että hevonen polkee voimaa askellukseensa takaata käyttämällä koko selkäänsä ja runkoaan. Itse ainakin myönnettäkööt, että syyllistyy välillä siihen, että jää ratsastamaan mukavuusalueelle, varsinkin jos hevonen on rakenteeltaan ja luonteeltaan sellainen, että hakeutuu itse tuntumalle. Liian herkästi jää pitämään, kun pitäisi hellittää ja kun muoto säilyy pelkästään korkealla virkkuukoukkumaisessa asennossa, ei hevonen käytä koskaan selkäänsä liikkeeseen vaan kauhoo etujaloillaan eikä takapää pysy samassa tahdissa. Jos tämä toistuu usein ja ratsastaa aina niin, hevosen liikerata rajoittuu, yksilöstä riippuen enemmän tai vähemmän.
Tallinteon ohessa klipattiin Karon 32-vuotias poni. Jälkeen päin harmittaa, ettei ole kuvamateriaalia "ennen ja jälkeen" :D Lauantaina liikutin myös Mokkulaa, joka jaksoi taas yllättää menemällä paremmin kuin edeltävällä kerralla.
Tänään päivä alkoi kahdeksan maissa kouluaitojen ja -kirjainten purkauksella. Puoli kymmeneltä ensimmäinen hevonen oli valmiina Karoa varten ja seuraavaa laitoin kuntoon edellisen ollessa liikutuksessa. Sain alkuverrytellä Toscan, jolla todella on mitä upeammat askeleet. Karon vinkkien avulla sai itsekin hieman käsitystä siitä, minkälainen verryttely on hevoselle parasta. Ja vaikka sen kuvittelisi olevan selvää ja yksinkertaista, sitä joskus keskittyy liikaa siihen miltä hevonen näyttää edestä. Mutta liikkeen pitää myös tuntea. Hevosessa on muutakin kuin pelkkä kaula. Ja vasta kun on saanut hevosen kulkemaan pidemmässä raamissa edessä, voi ottaa liikettä takaisin, sitä kuitenkaan rajoittamatta liikaa.
Tällä viikolla alkoi Roosan kuntouttaminen selästä käsin. Nyt pääsisin kokeilemaan tositilanteessa hevosjoogan tunneilla käytyjä asioita Karon opastuksella, sillä nyt sitä olisi käytettävä Roosaan. Joka päivä on Roosa saatava käyttämään selkäänsä oikein ja ratsastettua pyöreäksi, pelkkä meneminen ei auta kuntoutuksessa, päin vastoin.
Muutama ahaa-hetki tuli koettua, kun sai Roosan reagoimaan toivotulla tavalla. Yleensä himmeänä pysynyt lamppu syttyi, vaikkakaan ei vielä palanut kirkkaasti. Ja tänään pääsin todistamaan kuinka paljon oikea hengittäminen oikeaan aikaan vaikuttaa ratsastukseen. Syvään hengitys ulos tiivistää istuntaa ja pidemmälle koulutetuilla hevosilla tästä pitäisi jonkunlainen reaktio saada vastaan. Seuraavaksi siis kummastellaankin kotona Cinzan kanssa samoja asioita, päästään molemmat oppimaan yhdessä!

 

 

10.9 Ensimmäinen viikko käynnissä!

Sunnuntaina, 6.9, tosiaan oli ensimmäiset yhteiset kisat Cinzan kanssa Kaarinassa, Dressage@HighVillage. Tyttö saa kyllä päivän arvosanaksi pyöreän kympin, oli niin huippu hyvä! Verryttelyssä ekaa kertaa ikinä maneesissa ja hurjinta siellä taisivat olla lantakottikärryt. Edes peilit eivät haitanneet - toisaalta jos noin nätti peilikuva katselee takaisin, niin ihmekös :D
Nyt olen aloittanut työssäoppimiseni Vaskiossa. Maanantai-tiistain olin vielä kotona, sillä tiistaina oli polveni magneettikuvaukset. Keskiviikkona aamutalli alkoi 7.00 ja pääsin tutustumaan tallin rutiineihin aamuheinien ja nappuloiden jaosta karsinoiden putsaukseen. Kuivituksena käytämme olkea - joiden siivoamisessa mahtanen olla todella hidas, kun en koskaan ennen ole muuta kuin turvekarsinoita ottanut - ja karsinoiden siivoaminen alkaa puoli yhdeksän hujakoilla, jota ennen hevoset saavat rauhassa syödä aamiaisensa. Kun karsinoissa olevat hevoset syövät heiniään, putsataan pihatosta päivän/yön aikana tulleet jätökset.
Parina viime päivänä tallin omistaja Karoliina Nieminen-Poutanen, Karo, on tullut tallille yhdeksän maissa, jolloin laitan valmiiksi hänelle hevosia / otan pois kunnosta. Tänään pääsin tekemään hiukan alkuverkkaa yhdelle Karon ykköshevosista. Kyllä oli hieno tunne istua niin tasokkaan ja pitkälle koulutetun hevosen selässä! 
Tänään, torstaina, kokosimme laiduntarhan varsalliselle tammalle ja parille ponille, Karon 32-vuotiaalle ponille ja minishettikselle. Ai että tuo shetlanninponi on niin söpö ilmestys Horsewaren itikkaloimensa kanssa! En ole ikinä nähnyt niin pienikokoista takkia kenelläkään.
Sitten oli tietysti varsan ja tamman kuljetus trailerilla ensimmäistä kertaa, sillä tämä nelikko asustaa Karon omalla kotipihalla. Varsa oli tietenkin todella ihmeissään trailerista, mutta loppujen lopuksi hänetkin saatiin hienosti sinne, ja pikku varsa käyttäytyi todella fiksusti koko matkan ajan. Ilmiselvästi tulevan kisakonkarin ainesta.
Keskipäivästä tallilla kävi myös eläinlääkäri kuvaamassa hevosten jalkoja ja kaikki oli kaikilla hyvin. Jopa eläinlääkärin koneita vieroksuva Tosca käyttäytyi kuin ihmisen mieli. Molempina päivinä olen päässyt myös seuraamaan Karon ratsastusta ja panin merkille, kuinka usein alan ammattilaiset hevosiaan kehuvatkaan, heti kun ne tekevät asioita oikein. Varsinkin tuo kannustaa nuoria, jotka silmiinnähden ryhdistäytyvät, kun ovat saaneet kehuja hyvin tehdystä asiasta.
Illalla taluttelin vielä Roosaa, entistä kansallisen tason kouluratsua, joka tietämättömistä syistä on ontunut eikä tutkimuksissakaan ole löytynyt mitään. Toivokaamme, että hänet saadaan pian palautettua kisaradoille omalle tasolleen.
Ratsastin ja tutustuin myös iki-ihanaan Mokkaan, joka varmasti tulee esiintymään useasti blogissa. Lopuksi tähän vielä pari puhelimella otettua kuvaa Mokkulasta.