During the Dressage: Ratsastus on tunnelaji

Ennen Koivumäkeen tuloa en tiennyt, mitä hevosjooga on. En koskaan edes ajatellut, että ratsastaisin hevosta peräänantoon pitkin ohjin. Oletin, että hevonen on saatava ratsastuksen päätteeksi kulkemaan oikein päin ja se on sitten siinä.
En ollut täysin väärässäkään. Mutta ennen työssäoppimiseni alkua, olin aika kapeakatseinen, jos ajatellaan ratsastusta noin yleensä. On totta, että kun ratsastaja kehittyy, hän alkaa vaatimaan lisää hevoselta ja itseltään. Mutta ennenkuin voi vaatia, pitää oppia pyytäämään. Mielelläänhän jokainen pitää hevosen paketissa kaula kaarella. Muoto on kuitenkin tulosta sille, että hevonen kulkee rehellisesti, kantaa itseään, kun voima askeleeseen tulee takapäästä. Jos hevonen kulkee pelkästään kaula kaaressa lyhyttä askellusta, tällöin niska nousee ja selkä laskee. Voit kokeilla tätä myös itse. Ryhdistäydy niin, että vedät päätäsi hieman takakenoon. Eikö totta, että myös selkäsi menee notkolle?
Ensimmäisenä pääsin kokeilemaan joogan ratsastusta Roosalla, kun kuntoutus alkoi. Roosa tulee ratsastaa aina peräänantoon syvään muotoon pitkin ohjin. Tottakai tekniikka oli minullekin - ja on yhä - hakemista ja kokeilua ja oikean tunteen löytämistä. Kun Karo kertoi maasta hevosen kulkevan oikein haetulla tavalla, yritin yhdistää sen aina tunteeseen, jonka tunsin selkään. Näin alan hiljalleen oppia, mitä tunnetta haen.
Olen varmaankin jossain vaiheessa tännekkin kirjoittanut oivalluksen: jotta hevosta voi pyytää eteen, on ensin oltava jotain, mitä ottaa takaa. Tätä yritin hakea edellisen bloggauksen otsikolla "Takaa eteen ja edestä taakse". Kun eräs valmentaja tuli toissaviikkona pitämään valmennusta Koivumäkeen, hän kehotti antamaan hevosten liikkua vapaasti ja hakeutua itse oikeaan asentoon saavutettuaan tasapainonsa. Vapaasti liikkumisella en tietenkään tarkoita sitä, että hevoset pörräävät joka suuntaan ja ratsastajat vain matkustavat, vaan sitä, että hevonen ei enää menekkään niin paljon eteen ratsastettuna, vaan ponnistaa takajaloillaan. Hevosen kaulan asento on toissijainen asia ja se saavutetaan kyllä, kun hevonen kulkee rennosti ja oikealla tavalla. Jokainen ratsastaja osaa ratsastaa hevosen kahden ohjan väliin enemmän tai vähemmän pyöreäksi. Kysymys onkin siinä, osaako antaa periksi.
Ratsastajan taival koostuu neuvoista ja opeista. Saadaan joku oppi tuolta, joku tuolta ja toinen taas ihan eripaikasta. Mutta kun ohjeita alkaa kokoamaan kuin palapeliä, muodostuu oma ratsastustyyli.
Karo sanoi minulle kerran ratsastaessaan, että voi opettaa ratsukoita tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun asioissa edetään tarpeeksi pitkälle, hän voi kertoa vain, miltä hänestä tuntuu. Kun tämän tekstin alkuun kirjoitin kuinka olin ennen kapeakatseisempi ja ajattelin, että tavoite saavutettu hevosen kulkiessa muodossa, en ajatellut, että periaatteessa tämä "muoto" tulee koko rungosta. Ratsastajan oppiessa lisää, myös kyky havainnollistaa asioita kasvaa ja ennen se tärkeäksi muodostunut asia onkin pian monen asian summa. Se muodostuu näkemästä, kuulemasta ja tuntemista asioista onnistumisten ja virheiden kautta ja onkin pian vain yksi osa puun oksistoa. Hevosen ratsastaminen on kuin istutettu puu. Mitä enemmän oppii, sitä enemmän tulee oksia ja niiden haarakkeita. Ja kun ymmärtää, oksien päähän tulee silmuja, jotka tulevat lehdiksi. Mistä tiedämme, missä kohtaa oma puumme kasvaa? Katsomme hevosta - sitten tunnemme ja tiedämme.